torstai 24. tammikuuta 2013

Ulkoilmaelämää & muhvi-kämmekkäät


Kaunis aurinkoinen päivä houkutteli ulkoilemaan. Hiihtämään on tehnyt mieli jo monta päivää, lunta vain niin vähän, että peltojen yli hiihtäminen ei tee hyvää suksenpohjille.  Puolisen kilometriä sänkipellolla ja sitten pääsemme joenrantaan, missä jo hieman enempi lunta. Koiran kanssa kun ulkoilee, niin on parempi olla umpihangen kulkijoita, ei tule turhaa sanomista ladun sotkemisesta.

Jokiuoma on kaunis, koski virtaa osittain vieläkin vapaana huolimatta jo useamman päivän jatkuneista kovista pakkasista. Hyytävä kylmyys iski heti luihin ja ytimiin hiitäjän joutuessa varjoon. Helminkin on aika ajoin lämmiteltävä tassujaan.

Raikas ulkoilma ja luonnon kauneus saa ajatuksen luistamaan, muutama hauska käsityöideakin pälähti päähäni.
Löysin eilen kirjastoreissulla mielenkiintoisen neulekirjan, Solveig Hisdalin  Kuviot silmukoiksi, nostalgisia neuleita, Otava 1999. Kirjan takakannesta lainaten "Norjalainen tekstiilitaiteilija Solveig Hisdal on työstänyt näyttävän neulekokoelman, jonka ideat ovat lähtöisin Norjan rikkaasta museoaarteistosta. Jokaisesta neuleesta esitellään neuleen syntyyn vaikuttanut vanha kangas, kansanpuvun päähine tai muu museoesine." Kirja on mielenkiintoista luettavaa ja kaunis katsella. Kirjassa esitellyt muhvi ja rannekkeet inspiroivat minut suunnittelemaan muhvi-kämmekkäät.  Virkkuukoukulla tehtyä- sivustolta löytyy tarkempaa tietoa kämmekkäistä. 

8 kommenttia:

  1. Olipa ihana kuva koirasta ja emännästään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. isäntä oli napannut salapäin, kiva kuva minustakin:) helmi oli juuri hetkeä aiemmin kuikkinut vuolaasti virtaavaan koskeen ja katsoi ilmeisesti parhaimmaksi tulla ihan rauhassa emäntänsä jälkiä...

      Poista
  2. Sulla on tallella vielä säleet ja nuo rotanloukkua vastaavat siteet. Ohuessa lumessa ja metsäsuksina toimivat, mutta koneilla tehdyille valmisladuille ne eivät sovi, kun ovat uraan liian leveät. Ne on niin viimesen päälle tehty, että vähänkin leveämpi hiihtokenkäkin kihnuttaa ladunreunaan ja hiihtäjä meinaa olla nokallaan tuon tuosta.
    Vesi on ollut jäätyesssään paljon korkeammalla ja sitten laskiessaan jääkansi rikkoutunut paikoin ja tietty tullut uusi jää. Täällä kairatessa muutaman kerran säikähdin, kun humpsahti ensimmäisen jääkerroksen läpi, oneksi vastaan tuli toinen kerros.
    Imeisesti sulla jatkuu hyvät hiihtokelit, mutta pelkissä muhvikämmekkäissä ei sentään tarkene hiihtää. Keväällä ne voisi olla hieno hiihtoreissuilla - helpommin saisi kuvattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vanhat on mun hiihto vehkeet, nyt olen etsinyt kirppareilta monoja, kun nää vanhat alkaa olla jo aika loppu. rotanloukkuihin sopivia leveäreunaisia monoja en ole vain onnistunut löytämään eli jos osuu silmiisi jostain nurkista, niin laitapa syrjään mua varten. umpihankiahan me täällä hiihdellään, nykyladuille ei ole mitään asiaa kuten totesitkin.
      joenpenkat on tosi pettäviä eli varoa täytyy kun ei ole vielä hankiaista.
      ps muhvi-kämmekkäät myyntiin, ei omaan käyttöön tällä kertaa

      Poista
  3. Oh mikä nostalgia nousi mieleeni noista suksista ja sauvoista ja ennenkaikkea "rotanloukuista". Niitä ei enää juuri näe :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei varmaan kovin paljoa enää käytössä ole, kuten aimarii jo edellä totesikin ei näillä vehkeillä ole asiaa "oikeille" laduille. täällä maalla ne vain on ylivedot:))

      Poista
  4. Onpa ihana kuva joenuomasta!!
    Minulle tuli myös lapsuus mieleen suksistasi. Vastaavilla olen aikoinani perhehopeat kerännyt, joten niissä ei ole mitään vikaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jokiahteilla ja jäällä hiihdän mieluusti:) aikoinaan tuli tosiaan osallistuttua myös hiihtokilpailuihin, minulla ei silloin ollut näin kauniita punaisia suksia vaan tummanruskeat Peltoset. voitetut lusikat ja pikkulautaset ovat meilläkin vielä käytössä, ahkerimmin kylläkin "kristallimalja".

      Poista