tiistai 2. heinäkuuta 2013

Ikimuistoinen päivä keskiaikaisessa Turussa vuonna 1489

Viikonlopun seutuun Turun Tuomiokirkon ympäristössä on eletty keskiajan tyyliin. Keskiaikaiset markkinat Vanhalla Suurtorilla, Hansakauppias Laurentiuksen markkinat Aboa Vetus & Ars Novan tienoilla, Keskiaikaa kaiken aikaa Turun Linnassa sekä Keskiajan Turku Tuomiokirkossa tapahtumat ovat vetäneet kymmeniä tuhansia ihmisä neljän päivän aikana keskiajan Turkuun. Kaunis aurinkoinen sää helli paikalle kokoontunutta väkeä armon vuonna 1489. Turun messukirja, Missale Aboense,  on painettu edellisenä vuonna  ja Maunu Särkilahti on juuri toukokuussa valittu Turun uudeksi piispaksi. Rahvasta on kokoontunut kauppapaikoille sankoin joukoin, josko uudesta piispasta näkisi edes vilauksen. Myös iltapäivällä järjestettävät turnajaiset vetävät kansaa koolle pitkistäkin matkoista. 
Sunnuntaina perheeni suuntasi Turkuun ikiaikaista kauppareittiä, Hämeen härkätietä pitkin. Saimme viettää ikimuistoisen päivän yhdessä ihmetellen ja ihastellen keskiaikaista elämäntyyliä. Kauppiaat ja käsityöläiset olivat pystyttäneet markkinapaikkansa kapeille kujille ja nupulakivetyille kaduille, käsityöläismestarit antoivat työnäytöksiä ja opettivat kisällejä Suurtorin puistikossa isojen puiden katveeseen pystytetyissä pajoissa, musikantit ja narrit viihdyttivät markkinaväkeä, saipa myös tilaisuuden seurata rahvaan kinastelua keskellä katua ja kirjurien toimia hullunpapereita rustatessaan. Nahkurinemäntä opasti Tuomiokirkossa matkalaisia ja  luomiskertomus tuli tutuksi lukutaidottomalle rahvaalle varjokuvateatterin avulla. 


Yhtenä päivän kohokohtana oli uljaiden ja rohkeiden ritarien turnajaiset. Rohan Tallien esitys Pyhän Antoniuksen tulet oli mieleenpainuva ja hauskakin. Oma Liinaharjani olisi korskunut varmaan pahemman kerran moista menoa;))

22 kommenttia:

  1. Todella upeaa kerrontaa Turun keskiaikatapahtumasta! Olet paneutunut asiaan perusteellisesti ja kuvakollaasi täydentää hienosti
    asiatekstiä! Olisi hieno opastus jokaiselle tapahtumaan tulevalle vierailijalle!!!!!

    VastaaPoista
  2. Mukava lukea historiaakin, minä vain olin ja nautin esityksistä ja mitä upeimmista kädentaidoista. Toriesitykset toivat keskiaikasen tunnelman, paljon niitä oli. Hevosturnajaisiin en harmikseni ehtinyt, oli varmaan hurjaa menoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. esitykset olivat todella huolella valmistettuja ja puvut ihastuttavia. itsenikin pitäisi nyt kesän aikana tehdä keskiaikainen vaateparsi itselle ja isännälle! Rohan tallin ritarit esiintyvät myös esim. Hämeenlinnan muinaismarkkinoilla.

      Poista
  3. Mahtavan kuulosta. Ehkä miun täytyy suunnitella jonkun kesän lomareissua tämmösen tapahtuman aikaan ja suuntaan. Meilläpäin vähempi vastaavia tapahtuu.😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jos vain mahdollista, niin ehdottomasti kannattaa käydä. pienimuotoisempia muinaismarkkinoita järjestetään useilla eri paikkakunnilla, mut ilmeisesti eniten täällä Etelä-Suomessa.

      Poista
  4. Kuulostaapa siltä, että tuolla pitäisi jonain vuonna piipahtaa, kiitos ihanasta postaukseksestasi. Aboa vetuksessa ja käsityöläismuseossa käytiin joku kesä, mielenkiintoisia nekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. käsityöläismuseolla tulee käytyä silloin tällöin, sielläkin järjestetään mielenkiintoisia työnäytöksiä. Turun keskiaikatapahtuma on kyllä kokemisen arvoinen, olimme yhden päivän ja monta mielenkiintoista juttua jäi näkemättä silti.

      Poista
  5. Hienon postauksen laitoit markkinoista, kuvineen ja teksteineen.
    Hauska ja vauhdikas kuva ritarien turnajaisista.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aluksi oli pieniä "synnytystuskia", kiva kun tykkäsit tästä tyylistä:)) tapahtumassa oli niin paljon ihmisiä, et valokuvaaminen oli tosi hankalaa, joten ei auttanut muu kuin sutata kuvaa hieman.

      Poista
  6. Oih tuossapa olisikin ensi kesäksi mukava syy lähteä Turkkuseen! Olet varmaankin joskus käynyt Lohjan menneenajan markkinoilla, sielläkin on mukavasti vanhan ajan tunnelmaa, muttei ihan noin upeassa mittakaavassa tietenkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. uskonpa et pitäisit tapahtumasta! Lohjan menneenajan joulumarkkinoille en valitettavasti ole koskaan päässyt, yleensä tuona ajankohtana töissä kaikkein kiireisintä aikaa, joten mihinkään tapahtumiin ei koskaan oikein ehdi silloin.

      Poista
    2. Harmillista kun nuo työt tuntuvat häiritsevän niin paljon harrastus toimintaa;) Itse olen miettinyt myös elämääni sitten hoitovapaan päätyttyä, kerkiääkö sitä enää bloggailemaankaan?!:(

      Poista
    3. sanoppas muuta;) monta asiaa joudut uudelleen miettimään, viehän työ suurimman osan päivästä. kun lapset oli pieniä, en osannut edes haaveilla esim. ratsimisesta, no blogistaniaa silloin ei edes tunnettu, elimme lähempänä "keskiaikaa";))

      Poista
  7. Mahtavaa, tuollaisen tapahtumaan olisi kiva joskus päästä.
    Kiitos kun laitoit meille kaukana asuville kuvia, jotta pääsemme edes kurkistamaan :)
    Kiitos onnitteluista, teidän ystävien ansiosta voitin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. blogistania on juur siks mukava paikka, pääsee käymään paikoissa, mistä muuten vain voisi haaveilla ja löytää ihania blogiystäviä:)) isäntä matkustaa näin myös maailmanympäri!

      Poista
  8. Tuonne Turun markkinoille tekisi mieli joskus mennä, on varmasti upea elämys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voin suositella lämpimästi, ovat nelipäiväiset eli kannattais olla ainakin pari päivää, yhtenä ei oikein ehdi kunnolla kaikkea näkemään!

      Poista
  9. Tosi paljon on torilla ihanaa käsityötä. On se hyvä kun Suomessakin vaalitaan yhä käden taitoja..Täällä kaupungissa vähemmän

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tämän tyyliset markkinat ovat useimpien käsityöyrittäjien lähes ainoa markkinakanava, yllättävän paljon mukana oli myös virolaisia ja venäläisiäkin käsityöläisiä. viime vuosina käsityöläisten määrä on kasvanut siitä huolimatta, et edelleenkään sitä ei tahdota arvostaa niin, että se näkyisi myös tuotteiden hinnassa.

      Poista
  10. On meillä Suomessa monenlaisia mielenkiintoisia kesätapahtumia, joista ei pahemmin tiedotusvälineissä ole kerrottu. Kiva, että näitä hyviä vinkkejä tulee täältä blogimaailmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta, enpä ole juuri itsekkään huomannut tai kuullut siitä julkisesta mediasta, tämä vain lisää "riippuvuuttamme" blogistaniaan;)

      Poista