perjantai 31. heinäkuuta 2015

Oppia ikä kaikki Härkimen valmistaminen

Härkin, hierrin, huttuvispilä, rakkaalla lapsella monta nimeä ja käyttötarkoitusta. Omavaraistalouden aikana puu on ollut erittäin tärkeä materiaali erilaisten kotitalouden käyttöesineiden valmistuksessa. Puusta valmistettiin niin juustomuotit, kiulut, tuopit, lusikat, kauhat kuin erilaiset hämmentämisvälineetkin. Jokaisen tuvan uuninpangolta löytyi erikokoisia härkimiä keittojen ja puuron hämmentämiseen ja taikinatiinusta erityisen vahvarakenteinen taikinahierrin, jotta se kesti taikinan vaivaamista hartiavoimin.
Ennen aikaan härkimien tekeminen on ollut talossa miesten ja poikien töitä, päätin kuitenkin iltapuhteina valmistaa itse muutamia härkimen aihioita. Perinteisesti härkin tehdään noin kolme metrisen männyn tai kuusen latvuksesta. Paras aika olisi tehdä talvella, jolloin puu ei olisi niin pihkaista, mut hyvin työ sujuu kesälläkin. Valitsin tanakoita nuoria mäntyjä, joissa 5-6 tukevaa oksaa kasvoi rungosta tasaisesti ympäriinsä. Mitä useampi oksa, sitä paremmin härkin sekoittaa. Vanhan sanonnan mukaan "Neljäsorkka nälkää, viissorkka viljaa, kuussorkka kuivaa, seitsensorkka sekoittaa". Härkimen varsi saa olla melko pitkä, joten katkaisin vartta varten noin 70 cm pätkiä männystä. Piikkien alle kannattaa jättää myös reilusti, noin 10 cm runkoa jäljelle, mikä myöhemmin härkintä viimeistellessä leikataan pois. Samoin oksat kannattaa jättää reilusti pidemmiksi, mitä ne lopullisessa härkimessä ovat. Jos runko tai piikit sattuisivat halkeamaan päistään kuivuessaan, niin niissä on reilusti varaa leikata haljennut osa pois härkintä viimeistellessä. 
Poistin puukolla neulaset ja avitin kuoren irtoamista. Vasta kaadetusta puusta kuori irtoaa helposti kesäaikaan. Jos ei halua käsiensä pihkaantuvan kannattaa käyttää käsineitä. Käyttämäni puukko on ollut lempipuukkojani jo lapsuudesta lähtien! 
Tässä muutamia valmiiksi kuorimiani härkimen aihioita. Yhden oksat olivat hivenen liian suoria, joten sidoin ne kuivumisen ajaksi jyrkempään kulmaan. Annan niiden kuivua kuukauden päivät ennen kuin lyhennän piikit sopivan mittaisiksi ja katkaisen piikkien alapuolisen rungonpätkän pois. Piikit ja molemmat päät vuollaan tasaisiksi, varren päähän voi halutessaan porata reiän ripustuslenkkiä varten. Sitten härkimet ovatkin valmiita käyttöön:))
Tämä härkin on palvellut jo pitkään ruisleivänteossa, ei kuitenkaan ihan vuodesta 1874, kuten taikinatiinu eli -korvo. Jos katsot tarkkaan voit nähdä kannessa vuosiluvun! Olen aiemmin kirjoittanut ruisleivän leipomisesta täällä, kun laitoin vanhan leipätiinun likoon vuosikymmenten jälkeen ja täällä ollessani naapurin emännän opissa. Täällä kerron siitä, kun leivoin elämäni ensimmäistä kertaa omin päin ruisleipää Viinasillan tuvassa. 

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Perinnepihan kellokasvit

Rakastan luonnonvaraisia kukkia, siksipä ne saavat valita pihamaalta mieleisensä kasvupaikat silmieni iloksi. Erityisesti pidän kellokasveista (Campanulaceae) ja niiden joukosta löytyy lempikukkani, kissankello (Campanula rotundifolia). Nämä ihanuudet viihtyvät takapihallamme. 
Kurjenkelloja (Campanula persicifolia) kasvaa runsaasti eripuolilla pihapiiriä. Nämä juuri kukintaansa aloittelevat kurjenkellot kasvavat Rauniopuutarhan takana olevalla metsään rajoittuvalla pienellä niityllä. Aiemmin paikka on toiminut karjatarhana. Siinä on vain ohut humuskerros kallion päällä, joten alue on melko helppo säilyttää niittynä. Kurjenkellojen lisäksi alueella parhaillaan kukkii särmäkuisma ja maitohorsma. Aiemmin kesäkuulla kulkijaa ilahduttaa mm. tervakukat ja ahomansikat. 
Harakankello (Campanula patula) on kiitollinen koko kesän kukkija. Kerään mielelläni luonnonkukista kukkakimppuja, harakankellot kestävät hyvin maljakossa, kuten kaikki muutkin kellokasvit. Nämä harakankellot kuvasin juhannuksen tienoilla ajetulta saralta. Pitkien sarkojen hoitaminen on melko työlästä, ne pitää ajaa pari kertaa kesässä, jotteivat pääse vesakoitumaan ja kasvamaan liian vahvaa heinää, mikä peittäisi alleen kaikki hennommat kukkijat.
Sarkojen kylätien puoleisella reunalla olevan lehtipuukujanteen siimeksessä viihtyvät ukonkellot (Campanula latifolia). Valkoiset ukonkellot sopivat erityisen hyvin hieman varjoisaan metsäpuutarhaan, puolivarjossa niiden kukintakin kestää kauemmin. Ukonkellojen takana pilkistää vuorikaunokin kauniita sinisiä kukkia. 
Hirvenkelloko (Campanula cervicaria) se kukkii marjatarhan takana vai peurankello (Campanula glomerata)?
Nämä Sarkolan perennapenkin kukkijat ovat ainakin peurankelloja. Peurankellon lisäksi perennapenkeistäni löytyy varsankelloa ja pisamakelloa. 
Varsankello (Campanula trachelium) viihtyy ansarin tauspenkissä yhdessä päivän- ja kuunliljonen kanssa. Taaenpana kukkii jättipoimulehti ja palavarakkaus.

Pisamakello (Campanula punctata) saa levitä rauhassa talon itäseinustalla yhdessä siperiankurjenmiekan ja kotkansiipien kanssa.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Mansikkamaitoa, mustikkapiirakkaa ja muurahaisia

 
Isäntä kävi toissapäivänä kuopuksen kanssa poimimassa mansikoita läheiseltä mansikkatilalta, itse jäin kotiin perustamaan uusia tuhoamisleirejä taistelussani mauriaisia ja keltiäisiä vastaan. Tänään halusin itsekin lähteä mansikoita poimimaan, nimittäin metsämansikoita.
Metsä- eli ahomansikat tuovat varmaan monelle mieleen ihania lapsuusmuistoja lämpimistä aurinkoisista kesäpäivistä. Ensimmäiset mansikat pujotettiin usein timoteihin ja naama loistaen mansikkaheinät kiikutettiin kotiin äidille näytille, ihan kuin kissa tuo saalistamansa hiiren. Jo muutamasta mansikasta sai makean mansikkamaidon talkkunan ja sokerin kera, jos oikein muistan, monasti talkkunaa ja sokeria oli paljon paljon enempi kuin mansuja;) Nyt otin pikkuruisen mansikkakorini matkaan lähtiessäni lenkille Helmin kanssa ja ei aikaakaan kun korini oli täys ihanan tuoksuisia ja makuisia metsämansikoita.
Makuni mukaiseen mansikkamaitoon kuuluu ehdottomasti perinteinen talkkuna, sokeri ja punainen maito. Tämä annos saa jo mielen iloiseksi, viime päivien taistelu muurahaisia vastaan hieman helpottaa.
Sunnuntaina tutkin tarkemmin kasvihuoneessa olevia, viikko aiemmin kouluttamiani basilikantaimia. Jok'ikinen purkki oli keltiäisenmunia täys, mikään kasvi ei voi  kehittyä moisessa kasvualustassa! 
Istutin taimet uudelleen kasvilavaan, missä oli sopivasti tilaa, kun olemme syöneet jo lavassa kasvaneet varhaisperunat. Osan taimista istutin saviruukkuihin, myöhemmin ne pääsevät keittiönikkunalla olevalle yrttilaudalle, jos siis onnistun varjelemaan ne keltiäisten tai mauriaisten invaasiolta!
Heti aamusta isäntä lähti hakemaan lisää muurahaismyrkkyä. Sillä aikaa nostin ansarin sivulla olevat laatat uudelleen pois paikoiltaan. Nyt muurahaiset saivat suoraan onkaloihinsa veteen liuotettavaa myrkkyä. Laattoja en laita takaisin ennen kuin voin varmistua keltiäisten ja mauriaisten todella hävinneen.
Otin myös kasvihuoneen käytävältä pois lautaritilän, onneksi sen alta ei löytynyt yhden yhtä onkaloa. Ilmeisesti ansarin kasulavoissa on pesäpaikkoja, joten ajattelimme isännän kanssa kaivaa kaikki vanhat mullat pois ja tutkia tilanteen keväällä. Samalla voisi hiukan jakaa tuota alppikärhöäkin, kun on niin isoksi jo kasvanut. Kasvilavat on tehty lähes 20 vuotta sitten käsittelemättömästä paneelista, ne ovat edelleen hyvässä kunnossa, mut ilmeisesti nekin kannattaisi vaihtaa keväällä mullanvaihdon yhteydessä. 
Ansarin tauspenkissä kaikki kasvaa rehevästi, joten ilmeisesti siellä ei ainakaan viel ole mauriaisten tai keltiäisten pesäpaikkoja. Toivon myös, etteivät ne muuttaisi talon seinustalle. Siihen on suuri vaara, koska seinustaa ympäröi noin 30 cm leveä luonnonkiveys. Puhdistin kiveyksen keväällä, ja silloin en löytänyt yhtään pesää.
Ainakin viel talon itäseinustalla pisamakello (Campanula punctata) näyttää hyvinvoivalta. 
Ja ihan ilman kesän herkkuja en suinkaan jää, vaik keltiäiset ja mauriaiset temeltäisivät kasvihuoneessa, koska maukkaisiin kesäherkkuihin raaka-aineet löytyy metsästä. Maanantaina leivoin kesän ensimmäisen perinteisen mustikkapiirakan ja tänään herkuttelin mansikkamaidolla:))

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Lopulta annoin periksi

 
Monta vuotta mauriaisten määrä on pysynyt kohtuuden rajoissa ja ne eivät ole aiheuttaneet sen suurempaa haittaa kasveille. Lähinnä niiden olemassolon on voinut todeta tuohon siperiankurjenmiekkojen alle syntyvästä hiekkakasasta, minkä aika-ajoin aina levitän kukkapenkkiin. Nyt niitä on ihan liiaksi asti ja viimeinen pisara oli, kun löysin kasvihuoneesta kärvistelevät tillit ja yrttimaalla ruukuissa yrtit kuolemankielissä. Tyhjensin ruukut kottikärryihin ja istutin kärsineen näköiset tinjamit suoraan maahan toivoen niiden viel toipuvan. Nostelin muutamia laattoja ylös, jokaisen alta paljastui mauriaisen munia ja toukkia ja kiemurtelevia käytäviä. Kaavin samantein hiekkakerroksen kottareihin. En tiedä oliko mitään järkeä rahdata munat ja suuri joukko niiden mukana mauriaisia lähimetsään. Jotenkin se vain hieman lohdutti, josko yhteiskunnasta jäisi edes pieni osa henkiin karkoittessani ne Siperiaan!
Ennen laattojen paikoilleen asettamista, kastelin alustan mäntysuopavedellä, 2 dl mäntysuopaa kastelukannulliseen vettä. Ripottelin kanelia kasvihuoneen ja kasvilavan ympärille, toivoen sen estävän mauriaisten invaasiota. Perinteisesti laventelia on pidetty hyvänä mauriaisten karkoittajana, joten kävin ostamassa myös kuusi laventelia, kolme istutin ympäri yrttimaata ja loput ruukkuihin kasvihuoneeseen.
Illalla luin netistä ohjeita mauriaisten karkoittamisesta ja totesin tehneeni jokseenkin turhaa työtä. Laajaa mauriaisyhdyskuntaa ei pysty käyttämilläni keinoilla vähentämään tai karkoittamaan, vaan täytyy perustaa todellinen tuhoamisleiri, kuten poikani asian ilmaisi. Siispä seuraavana päivänä otin vastoin luontoani myrkyt käyttöön. Sitä mukaan kun nostin taas uusia laattoja ylös, suihkutin näkösällä liikkuvat mauriaiset Raidin aerosolilla. Tuoteselosteen mukaan myrkky tappaa nämä liikkeellä olevat työläiset välittömästi, jolloin pesässä olevat yksilöt nääntyvät nälkään ruokahuollon loputtua. Koska pesässä on vararavintoa, jonka turvin se pystyy elämään jonkin aikaa ja tuottamaan uusia työläisiä, laitoin viel kaksi Raidin muurahaissyöttiä vilkkaimpien liikennereittien varteen. 
Jönten vasemmalla puolella oleva laatta on koholla, sen alla on yksi muurahaissyötti. Jöntte on täysin tietämätön laatoitusten kätkemistä tuhoamisleireistä.
Enää en pidä itseäni kovinkaan luonnonmukaisena puutarhurina, 
lopulta annoin periksi ja siirryin myrkkyjen käyttöön!

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Kanttarellivoileipä ja mustikkamaito Värjärin tapaan

Illansuussa oli sen verran poutaa, et pääsimme Satumetsään Helmin ja isännän kanssa iltalenkille. Isäntä työnsi kottikärryjä, mauriaiset muuttavat pihamaalta metsään. Itse varustauduin sadeviitalla, pikkuisella marjakipolla, pakastepussin työnsin varuiks viel taskuun. 

Tyhjin käsin kotiin ei tarvinnut palata, löysin juur sopivasti kanttarelleja iltapalavoileiville. Värjärin tapaan kanttarellivoileipä on hyvin yksinkertainen valmistaa. Puhdistetut sienet pannulle hetkeksi, et suurinosa vedestä haihtuu. Kesän ekat pikkuruiset kanttarellit ovat juur parhaita voileivälle!
 Kasvilavasta saan jo omat sipulit pannulle, ja sipulia pitää olla runsaasti!
Reilu nokare voita pannulle ja sipulit perään. Uudet sipulit pehmenevät muutamassa minuutissa ja höystö on valmista laitettavaksi juuri paahdetun ruisleivän päälle. Tuoreita yrttejä maun mukaan, nyt leivälle pääsi tilliä, minttua ja persiljaa.  Helppoa, nopeaa ja maukasta:))
Voileivän ja yrttiteen (mustaherukan-ja vadelmanlehdistä haudutettu) jälkeen herkuttelimme viel mustikkamaidolla. Värjärin tapaan siihen laitetaan maidon lisäksi pari lusikallista sokeria ja itä-hämäläistä talkkunajauhoa. 
Helmi söi mustikkansa suoraan puskista. Helminkin mielestä kesän ykkös herkkua!

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Värikollaasi Have A Nice Day

Oranssi, yksi lempiväreistäni, oli tänään hivenen hakusessa. Olisin halunnut kuvata leppäkerttuja, mut yht'ainoaa en pihamaalta löytänyt. Oikeastaan koko kesänä en ole tavannut kuin muutaman pirkon, taisin nekin kaikki lennättää ison kiven juureen jo alkukesästä! Oranssien kukkien kausi puutarhassani alkaa vasta elokuussa, silloin kukkivat tiikerikaunosilmät ja kehäkukat. Nyt vain keisarinkruunu eli ruskolilja ( Lilium bulbiferum) edustaa pihamaani oransseja kukkijoita. Ja löytyyhän toki oranssia hitusen myös parhaillaan niin upeasti kukkivista varjoliljoista. Varjoliljat ovat ehdottomasti kauneimpia liljoja mitä tiedän, ihan oikeutetusti myös Maatiainen ry on valinnut juuri valkoisen varjoliljan vuoden 2015 maatiaiskasviksi.  Oranssi antaa energiaa päivään, ehkäpä siksi kynäni, työkännykoteloni ja -olkalaukkuni ovat oransseja;)

Täältä löytyy lisää oransseja värikollaaseja päiväsi piristykseksi:))

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Suuntasimme maalle, meidän landelle, otimme kleinbussin Somerolle

Junakeula suuntasi 11.7. Somerolle suomalaisen rockin uranuurtajan Rauli Badding Somerjoen muistomerkin pystytyksen innoittamana. Lähdimme ystävämme kyydissä koko porukalla nostalgiamatkalle. Sadekuurot pieksivät asfalttia kuten niin usein tänä kesänä. Tällä kertaa se ei kuitenkaan haitannut, sillä 
junakeulalla pyyhkii hitaasti mut varmasti;)
 
Ilman muuta aloitimme päivän Baddingin kioski Paratiisilta. Nuoriso nautti Laitilan wirvoitusjuomatehtaan Rio colat ja vanhempi väki kahvikupilliset munkkirinkelien kera. 
Aikoinaan kioski oli nuorison suosittu kokoontumispaikka, aivan kuten omassa lapsuudessani seppä Järvisen kioski Murakan kylässä. Seppä Järvisen kioskia ei kukaan ole avannut uudelleen, onneksi kioskirakennus on edelleen melko hyväkuntoinen.
Nostalgiaa 1960-luvulta!
 
Sopivasti matkanvarrelle osui myös Hovilan kartanon kesänäyttely Muistojen kultaa - nuoruuden hurmaa 1950-ja 1960-lukijen elämää. Vaik näyttely oli melko suppea, niin se toimi mukavana lisänä nostalgiamatkallamme...
Nuoriso nauliintui Kinoon katsomaan Ville Salmisen ohjaaman Toivelauluja (1961) elokuvan filmimateriaalia. Ei ihme et Eila Pienimäen laulama Vanhan veräjän luona edelleen tenhoaa mielet, kaiken ikäiset, niin svengaava soundi siinä on!

Nämä kaunokirjoituskoukerot palauttivat elävästi mieleeni omat kansakoulumuistoni Murakan kansakoulusta. I:n harjoittelu oli erityisesti mieleeni, toinen nimeni on Inkeri. Löysin muuten aitan alta viikolla vanhan mustepullon, samanlaisen mikä kuvassa, etiketti vain on irronnut. Olemme viikolla tyhjentäneet isännän kanssa kaappeja, kun sadesääl ei oikein muukaan hotsita. Osan lasten koulukirjoista ja vihoista laitoimme pois, osan säästämme edelleen. Mukavia muistoja ne ovat joskus myöhemmin, aivan kuten tämä vanha kaunokirjoitusvihko vuosikymmenten takaa.
 
Vanhat kodinkoneet kiinnostivat. Elämme itse elävässä museossa, pesen nimittäin pyykkiä edelleen  Viinasillassa samanlaisella pesukoneella mikä kuvassa!

Päivän H-hetki lähestyi, ennen sitä piipahdimme kuitenkin viel Kiiruun puistoon kuuntelemaan Paratiisi-konserttia, jossa esiintyi myös Raulin veljentytär Katri Somerjoki tulkiten oivasti setänsä ikivihreitä.
Baddingin lähes parimetrinen reliefi tuotiin paikalle kuorma-autolla tyyliin sopivan airueen johdolla,
 
ja pian reliefi oli jo liinoissa liidossa kohti pysäkkiä,
 mihin se kiinnitettiin nojailemaan monelle somerolaiselle niin tuttuun tyyliin.

Someron Laulumiehet saapuivat esiintymään tyylikkäästi Someron Linjan vanhalla bussilla. Ja mikäs muukaan kappale olisi esitetty kuin Bussi Somerolle! 
Tässä se itse maestron esittämänä, ole hyvä ja nauti samalla  

 vanhanajan tyylikkyydestä,
 vuosikertakin on juuri se oikea!
Markus Allan esiintyi muistomerkin pystyttämisen jälkeen, 
iki ihana Kauas pilvet karkaavat Markus Allanin tulkitsemana.

Ja kauaksi pilvet karkasivatkin, kuskin auringonpaisteiset kasvot olivat houkutelleet hymyn kasvoille, ja auringonpaistetta riitti koko kotimatkan!