sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Virkkauskausi korkattu!

 
Viikolla iski flunssa, joten pihamaalle ei ole asiaa nyt viikonloppuna. Siispä kaivoin hiukan etuajassa esiin virkkuukoukun ja korillisen luonnonväreillä värjäämiäni villalankoja. Tarkoitus on tehdä isoäidinneliöistä muutama perinteinen torkkupeitto syksyn aikana. Aamupäivä on kulunut rattoisasti radiota kuunnellen ja torkkupeittojen värimaailmaa suunnitellessa. 
Tein mallineliöitä käyttämällä sekä vaalean harmaata että tumman harmaata 2-säikeistä suomenlampaan villalankaa pohjalankana. Väripaletin valitsin luonnonväreillä värjäämistäni villalangoista. Nyt pitäisikin sitten päättää teenkö ensimmäisestä peitosta pohjaväriltään kaksivärisen yhdistämällä tummat ja vaalen harmaat neliöt toisiinsa vuorotellen. Edellisen peiton tein juuri näin.  
Toinen vaihtoehto on käyttää ainoastaa vaalean harmaasta pohjalangasta virkattuja neliöitä. 
Kolmas vaihtoehto on käyttää ainoastaa tumman harmaasta pohjalangasta virkattuja neiliöitä.
Mikä näistä vaihtoehdoista miellyttää eniten Sinun silmääsi?
Lisäsin väripalettiin vielä verihelttaseitikillä (Cortinarius semisanguineus) värjätyn oranssin ja vaihdoin tarhapiiskulla (Solidago canadensis) värjätyn heleän keltaisen keltasauramolla (Anthemis tinctoria) värjäämääni hieman syvempään keltaiseen. 
Juuri kerätty hajuhernekimppu somistaa takkahuonetta.
Ihanaa kun saamme nauttia vielä hetken tuoreista puutarhasta poimituista kukkakimpuista:))

12 kommenttia:

  1. Voi miten ihanan värikästä jälkeä <3 Virkkaaminen on todella hauskaa puuhaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta Der Seidenspinner virkkaaminen on hauskaa ja todella rentouttavaa puuhaa, aivan kuten lankojen värjääminenkin. rakastan värejä ja se kyl näkyy myös käsitöistänikin;)

      Poista
  2. Vaikea noista on kauneinta valita, kun kaikki kelpaisivat. Ehkä tuo tumman harmaa tuo parhaiten muut värit esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aivan niin Between, tummaan minäkin päädyin tällä kertaa! teen sen nyt ensiksi.

      Poista
  3. Varmasti tulee kauniita torkkupeittoja kaikista väriyhdistelmistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaikkia yhdistelmiä olen käyttänyt, minustakin ne kaikki ovat olleet kauniita. tummalle pohjalle virkattu sopii ehkä paremmin pimeään talviaikaan.

      Poista
  4. Aivan ihania kaikki. Mietinnän jälkeen päädyin ensimmäiseen vaihtoehtoon:)
    Hajuhernekimppu on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuossa keittiön sivustavedettävällä olevassa torkkupeitossa on juuri tuollainen yhdistelmä mihin Sinä päädyit. taidan virkata sen toiseksi, kun nyt ryhdyin tekemään tummalle pohjalle ensimmäistä.
      hajuherneet ovat ihania:))

      Poista
  5. Käsittämättömän upeita värejä. En kyllä pysty millään valitsemaan, mikä yhdistelmä olisi paras <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Maatiaiskanasen Elämää, vaikea niistä onkin valita. mukava kuulla, että pidät langoista:))

      Poista
  6. Ihania värejä! Luonnonvärit sopii kaikki yhteen. Minulla on edelleen äidin virkkaamat neliöt odottamassa kokoamista, ehkä tänä talvena saisin ne koottua. Aika ja kiire eivät ole syynä laiskuuteeni, vaan se tunne... Pelkään itkeväni koko ajan, kun kokoan peittoani. Ne ovat äidin viimeiset virkkailut tässä elämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Eeviregina, mukavaa kuulla että myös sinä pidät luonnonväreistä:))
      Sinulla on oikea aarre ja ihan varmasti tulet sen vielä rakkaudella kokoamaan, jos et ensi talvena, niin joskus, kun olet valmis työhön tarttumaan ja elämään läpi kaikki ne tunteet mitä se sinussa herättää.
      ymmärrän hyvin tunteesi. myös minulla meni pitkä aika ennen kuin pystyin äitini kuoleman jälkeen joihinkin asioihin tarttumaan, samoin kävi isäni kuoltua. oman äitini kuolemasta on 28 vuotta, silti saatan edelleen herkistyä kyyneliin häntä ajatellessani tai korjatessani hänen aikoinaan kutomaa mattoa tai jotain muuta käsityötä, joita siis edelleen minulla on käytössä.

      Poista