Sienet värjärin padassa Mushroom dyeing

Samettijalka ( Tapinella atrotomentosa)

Samettijalka on erikoisen kaunis lahottajasieni, se kiinnittää helposti kulkijan huomion kasvaessaan sammaloituneella kannolla. Itse löydän niitä eniten mäntykankailta, missä on jo pitkälle lahonneita sammaloituneita kantoja tai maatuneita puunrunkoja. Kannattaa tutkia aluetta aina myös hieman laajemmin, sillä samettijalkaa kasvaa usein pieninä ryhminä kannon tai sammalpeitteen alla olevan puunrungon läheisyydessä.


Yhtälailla samettijalkaa voi löytää kangasmetsistä jäkälän joukosta. Samettijalka kasvaa melko yleisenä elokuulta alkaen aina myöhäissyksyyn Etelä-Suomessa, pohjoisempana harvakseltaan.

Samettijalan paras tuntomerkki on sen samattimaisen nukan peittämä jalka, mikä kannattaa aina katsoa, ennen sienen irrottamista maasta. Nimittäin samettijalan tappavan myrkyllisellä "serkulla", pulkkosienellä , on erehdyttävästi samanlainen lakki, mutta sen jalka on sileä, ei nukkainen kuten serkullaan. Pulkkosienikin on hyvä värjäyssienenä kirjallisuuden perusteella, itse en sitä ole kerännyt väripataani. LuontoPortin sivuilta löydät lisää tietoa samettijalasta.

 
Tyypillinen kasvutapa samettijalalle. Väripataan laitettavaksi kolmikko on vielä hieman nuori,
sen sijaan nämä iäkkäämmät yksilöt kelpaavat mainiosti antamaan lankoihin kauniita värejä.
Minulta unohtui iso samettijalka marraskuussa klapikatoksen päälle, vasta muutamaa viikkoa myöhemmi muistin sen. Kuvasta näkee hyvin, miten se vuolaasti "itkee" vihreitä kyyneliä, koska ei päässyt kavereiden kanssa väripataan! Sienten väripigmentit muuttuvat niiden kasvaessa, siksi nuorista sienistä saa yleensä erilaisia värejä kuin vanhemmista tai hyvin iäkkäistä kasvunsa jo lopettaneista sienistä. Värjäyksessä kannattaa käyttää eri-ikäiset sienet erikseen, näin kokemuksen karttuessa tieto lisääntyy siitä, missä vaiheessa eri sienistä saa parhaimmat, itseään miellyttävät värit. Myös sienen eri osissa (lakki, jalka) voi olla erilaisia väripigmenttejä, joten ne kannattaa kuivata erikseen. Värjäysvaiheessa voi sitten helposti käyttää niitä myös yhdessä niin halutessaan.

Dyeing with Tapinella atrotomentosa 
Värjärin padassa samettijalasta on mahdollista saada laaja värikirjo lankoihin, vaaleanruskeasta tummanruskeaan, vaaleanharmaasta teräksenharmaaseen, jopa mustanpuhuvaan violettiin, vaalean harmaanvihreästä tummanvihreään. Värjäys tulos on aina yhtä yllätyksellinen riippuen monesta seikasta, kuten sienien iästä, määrästä, käytetäänkö värjäyksessä koko sientä, vai pelkästään joko lakkeja tai jalkoja, käytetyn värjäysliemen pH:sta ja määrästä, keittoajasta, jälkivärjäysten määrästä, värjättävästä langasta ja puretustavasta. Langan väri voi muuttua vielä väripadasta nostamisen jälkeenkin, lähinnä harmaalta näyttävä lanka muuttuu muutamien päivien kuluessa pikku hiljaa enempi ja enempi siniharmaaksi tai vihreänharmaaksi hapettumisen (oxidaation) seurauksena.

Aikuisena samettijalka on varsin kookas sieni, joten se on ehdottomasti pilkottava paloiksi kuivaamista varten. Varsinkin iäkkäät samettijalat ovat hyvin vetisiä, joten niistä kannattaa kevyesti pusertaa enin vesi pois ennen sienen siivuttamista kuivausta varten. Iäkkäät, osin jo mädät sienet keitän väriliemeksi yleensä viikon sisällä keräämisestä, koska niitä on mahdonta kuivata. Vanhoista samettijaloista saa voimakkaammat värit lankoihin kuin nuorista, vaikka ne olisi kuivattu ennen värjäämistä.
Kuivaan itse sienet verkkoritilän tai paperin päällä lattialämmöllä. Kuvan oikeassa reunassa pilkottuja samettijalkoja, erikseen jalat ja lakit. Täällä olen kirjoittanut hieman enempi sieniretkestä ja sienten kuivaamisesta. Kuivuneet siivut säilytän tiiviissä lasi - ja muovirasioissa, karkki- ja jäätelörasiat ovat oikein hyviä tähän tarkoitukseen. Purkin kylkeen kannattaa nimen lisäksi kirjata myös mistä ja milloin sienet on kerätty ja varmuuden vuoksi myös se, etteivät ne ole tarkoitettu syötäviksi!


Kuivuneet sienenpalat on helppo musertaa pienemmiksi värjäystä varten samaan tapaan kuin kuivunut leipä murskataan korppujauhoksi eli värjäyksessä tarvittava määrä kuivia sieniä punnitaan, laitetaan vanhan keittiöpyyhkeen väliin ja hakataan pakettia perunanuijalla. Tässä keittelen värilientä tuoreista melko iäkkäistä samettijaloista, jotka olen siivuttanut noin ½cm paksuisiksi. Tuore samettijalka on helppo repiä myös sormin ohuiksi suikaleiksi.

Kahden esipuretetun (aluna, viinikivi) lankavyyhden (100 g valkoinen, 100 g harmaa) värjäämiseen käytin 300 g kuivattuja samettijalkoja, jotka olivat kerättäessä iso kokoisia, mutta vielä tiivis maltoisia eli eivät kovin iäkkäitä. Laitoin pieneksi murskatut kuivat sienet suoraan kuumaan veteen liottamatta ja keitin tunnin ajan. Väriliemen pH:ta en mitannut. Monien kasvien ja sienien kohdalla langan pohjaväri vaikuttaa saatavan värin sävyyn. Tässä värjäyksessä molemmat  langat värjäytyivät teräksenharmaiksi. Väri ei myöskään muuttunut valotestin aikana (kevät 2013).


Alunalla ja viinikivellä esipuretetun lankavyyhden (100 g harmaa) värjäämiseen käytin 230 g noin vuoden kuivana olleita samettijalkoja. Kuivat sienet laitoin murskaamatta ja liottamatta suoraan kuumaan veteen. Väriliemen pH nostettu ripauksella ruokasoodaa ad pH7, keittoaika noin tunti. 
Lanka sai vahvan värin, mikä valoisuudesta riippuen näyttää hyvin tummalta teräksen harmaalta, lähes mustalta, tai sitten siinä on nähtävissä selvä tumman luumun sävy. Kirjallisuuden mukaan (esim. Lundmark ja Marklund Färgsvampar&svampfärgning, 2009), samettijalka antaisi violetin sävyn käytettäessä lyhyempää värjäysaikaa (30 min vs tunti). Täällä voit käydä tutustumassa lankanäytteisiin, miten eritavoin puretetut langat ovat värjäytyneet 10 min  keitolla. Mielenkiintoista, tätä olisi hauska koekeilla seuraavalla kerralla samettijaloilla värjätessä. Käytettäessä tuntia lyhyempää värjäysaikaa, langat kannattaisi siirtää väripadasta vastaavan lämpöiseen puhtaaseen veteen, jotta väriaineet kiinnittyisivät mahdollisimman hyvin lankaan. 
Odotan langan valonkeston tuloksia (keväällä 2015) mielenkiinnolla, täältä voit lukea, ettei violetti sävy välttämättä tule säilymään langassa.

Koirankarvaa 1/3 osaa sisältävä villalanka (30 g) puretettu pelkästään alunalla. Värjäys 5 päivää aiemmin keitetyllä väriliemellä, missä käytin 500 g tuoreita jo iäkkäitä samettijalkoja ja lisäksi 200 g kuivattuja. Keitokseen lisätty alkuvaiheessa ruokalusikallinen ruokasoodaa sormituntumalla, koska pH liuskani olivat jääneet mökille. Väriliemen keittopäivänä värjäsin siinä 200 g villalankaa. Jätin väriliemen seisomaan 5 päiväksi. Kokemuksen mukaan väriliemen seisottaminen muuttaa sieniväripigmenttien rakennetta, näin on mahdollista saada erilaisia sävyjä lankaan, mitä ensimmäisellä värjäyksellä. 
Väriliemi oli muuttunut hyvin tummasta keltaiseksi viiden päivän aikana. Värjäsin testimielessä valkoisen koirankarvalangan (30 g). Laitoin langan kylmään väriliemeen ja nostin lämmön noin 45 minuutissa ad 80°C. Keittoaika tunti, minkä jälkeen jätin langan jäähtymään väriliemeen. Seuraavana päivänä huuhtelu ja pesu, huuhteluveteen ei irronnut nimeksikään väriä. Langan sävy selvästi vihreänruskea.
Väriliemi keitetty tuoreista siivutuista samettijaloista (2600g). Alkuvaiheessa noin 15 min keiton jälkeen lisäsin teelusikallisen ruokasoodaa, liemen väri muuttui tumman roosaksi ja vielä hetkeä myöhemmin ruokalusikallisen. Tavoitteena nostaa pH ad 7-8, pH mittausta en tehnyt. Tunnin värjäyksen jälkeen langat edelleen tumman harmaita. Jätin langat jäähtymää väriliemeen seuraavaan päivään. Ensimmäiseen huuhteluveteen 1 dl etikkaa lankojen mahdollisen emäksisyyden neutraloimiseksi. Ilokseni sain huomata lankojen muuttuvan muutamien päivien kuluessa selvästi vihreiksi, sävy muistuttaa lähinnä kuivatun paaliheinän väriä. En ole onnistunut saamaan lankoihini vihreitä sävyjä käyttämällä aluna ja viiniikivi puretusta, vaan lopputuloksena on ollut eriasteisia harmaan sävyjä ja hyvin tummanviolettia. Tässä värjäyksessä purettamattomat harmaat langat saivat kauniin vihreän värin kuivuessaan värjäyksen jälkeen. Rautapuretusta käyttämällä on mahdollista saada myös tummemman vihreitä sävyjä. Itse en ole käyttänyt rautapuretusta samettijalka värjäyksissä. Täältä löydät Riihivillan Leenan erilaisia kokeiluja samettijaloilla värjäämisestä ja hänen tekemiään yhteenvetoja eri värjääjien saamista tuloksista. Todella mielenkiintoista luettavaa ja antaa haastetta omiin värjäyskokeiluihin.
Etusivulle

Orakkaat 

Monet orakkaat ovat hyvin erikoisen näkoisiä, kauniita sieniä. Suomesta on löydetty lähes sata lajia, joista uhanalaisiksi on listattu ainakin 13 lajia. Ennen kuin kerää orakkaita, kannattaa selvittää niiden mahdollinen uhanalaisuus esim. Luonnontieteellisen keskusmuseon ylläpitämästä Suomen lajitietokeskuksesta. Mustaorakasta (Phellodon niger) pidetään Ruotsissa uhanalaisena, Suomesta tieto puuttuu. Kyseessä on ilmeisesti kuitenkin niin harvinainen orakaslaji, että se kannattaa jättää kasvamaan, jos sellainen joskus kohdalle osuu. Sen sijaan suomu-, oranssi-, tumma- ja vyöhykeorakkaita pidetään elinvoimaisina lajeina, joten niitä kerään väripataani.

Helmi ihmettelee emännän vähäistä sienisaalista,
joten Hänen lienee parasta hieman auttaa etsinnöissä. Helmi ei ole mielestäni koskaan oppinut todella etsimään sieniä, mutta välillä tuntuu kuin sittenkin olisi. Joskus käy näin, Helmi istuu ja odottaa minua poimimaan löytämäänsä orakasta!

Orakkaat muodostavat hyvin monimuotoisen sieniryhmän, yhteisenä piirteenä eri lajeille on lakin alapinnalla olevat oraat eli piikit, jotka toisilla voivat olla piikkimäisen teräviä, toisilla litteitä. Etenkin jalallisilla orakkailla hyvänä tuntomerkkinä on jalan tyven väritys, joten lajimääritys kannattaa aloittaa halkaisemalla jalka ja tarkastelemalla sen väriä ja mahdollista kuviointia. Minulta ei aina onnistu orakkaiden lajimääritys lähimainkaan oikein, toisaalta värjäyksen kannalta siitä ei ole kovin suurta haittaa, koska keräämäni lajit sisältävät pääosin samoja väriaineita. Orakkaiden ulkonäkö muuttuu huomattavasti niiden vanhetessa, ymmärrettävästi sienioppaissa, oppikirjoissa ja blogistaniassakin on kuvia nuorista kauniista yksilöistä (sama taitaa päteä meidän ihmistenkin suhteen!). Sienivärjäri taas himoitsee pataansa ikääntyneitä, voisipa sanoa jo lähes mätiä yksilöitä. Taas kerran selaillessani orakaskuvia osuin Seppo Kytöharjun ylläpitämälle sivustolle Natural Fungi in Finland, mistä löytyy aakkosjärjestyksessä sienten kuvia. Sieltäkin uupuu valitettavasti ne vanhat ja ryppyiset. Taitava värjäri, Riihivillan Leena on antanut hyviä vinkkejä muutamien orakkaiden tunnistamiseksi täällä.

Oranssiorakas (Hydnellum aurantiacum)

Oranssiorakkaita löytyy havupuiden seuralaisina, joko ravinteikkaisista, sammaleisista kuusimetsistä tai mäntykankailta. Aikuiset sienet ovat reilun kämmenen kokoisia ja usein useampi yhteen kasvaneena. Oranssiorakkaalla on sormen paksuinen jalka, mikä tyypillisesti levenee yläosastaan.

Kuvan männynneulaset paljastavat näiden orakkaiden kasvupaikaksi mäntykankaan. Tyypillisesti orakasta on melko hankala irrottaa kasvualustastaan ilman puukkoa malton läpi kasvaneiden kasvien vuoksi. 

Näin vanha orakas on mahdollista tunnistaa tarkastelemalla sen jalan leikkuupintaa.

 Oranssiorakkaalla jalan sisäosa on selvästi oranssi. 
Värjärin padassa oranssiorakkaasta saa erilaisia vihreän ja sinisen sävyjä puretustavasta ja väriliemen pH:sta riippuen, harmaansinisestä tummaan harmaanvihreään alunapuretuksella, tummanvihreä vaatii rautapuretusta ja siniset sävyt emäksen käyttöä.
Kahden alunalla ja viinikivellä esipuretetun valkoisen lankavyyhden  (2x 100 g) värjäämiseen käytin 200 g noin vuoden kuivana olleita vyöhykeorakkaita. Kuivat murskatut sienen palat laitoin liottamatta suoraan kuumaan veteen. Väriliemen pH:ta nostin kahdella ruokalusikallisella ruokasoodaa (ei pH:n mittausta). Keitin värilientä tunnin 80-85°C. Liemen jäähdyttyä huuhdoin langat jo värjäyspäivän iltana, ensimmäisessä huuhteluvedessä vajaa desi etikkaa lankojen neutraloimiseksi. Väri oli hyvin kiinnittynyt lankaan, koska jo toinen huuhteluvesi oli lähes kirkasta.
Langat olivat heti värjäyksen jälkeen selvästi vihreitä, väri syveni kauniin tummanvihreäksi muutamassa päivässä (oksygenaatio). 
Alunalla (100 g/1 kg lankaa) esipuretettu valkoinen lanka (koirankarva 1/3, lampaanvilla 2/3) värjätty 3 päivää aikaisemmin keitetyllä väriliemellä (selostettu edellä). Lanka vedenvihreää jo heti värjäyksen jälkeen.


Tummaorakas  ( Phellodon melaleucus, Sarcodon glaucopus)

Tummaorakkaita mäntymetsässä lokakuussa, parhaaseen puolukka-aikaan.

Helmi, luottokaveri sieniretkellä:))

Vyöhykeorakas Hydnellum concrescens  


Orakkaita löytyy välillä tosi huonosti. Onneksi ne sisältävät pääosin samoja väriaineita, joten käytän välillä useampia eri lajeja samaan väriliemeen.


Nämä vyyhdet on värjätty tumma-, vyöhyke- ja oranssiorakkaista keitetyssä väriliemessä.


Tuoksuorakas (Hydnellum suaveolens)    

Tuoksuorakas kasvaa rehevissä kuusimetsissä, selvästi anismainen tuoksu paljastaa sen jo kauempaakin kulkijalle. Tuoksu säilyy hyvin vielä kuivatuissa sienissäkin, joten sitä on ennen muinoin käytetty huoneilman raikastajana. Joissain sienioppaissa tuoksua kuvataan tuoksuheinien esim. maarianheinän tai tuoksusimakkeen tuoksuksi, minkä aiheuttaa niiden sisältämä aromaattinen yhdiste, kumariini. Useammalle kumariinin tuoksu on varmaan tutumpi kanelista ja siitä kohtusta, minkä se on aiheuttanut muutaman vuoden ajan. Värjäri sitoo mieluumin maarianheinästä kauniin letin roikkumaan vaatekaappiinsa, tuoksuorakkaat päätyvät pataan.


Männynsuomuorakas (Sarcodon sguamosus)  

Männynsuomuorakas kasvaa nimensä mukaisesti männyn juurisienenä (mykoritsasienenä) tuoreilla ja kuivilla mätykankailla. Kirjallisuuden mukaan sitä esiintyy usein suurina ryhminä, itse olen löytänyt kerrallaan vain muutamia sieniä. Aiemmin nuoria sieniä on käytetty yleisesti myös ravinnoksi. Makua toiset kehuvat, toiset pitävät mitättömänä.

Itse en käytä männynsuomuorakasta ruokasienenä, vaan kerään vanhoja ja jo lähes mätiä sieniä väripataani. LuontoPortin sivuilta löydät tarkempaa tietoa männynsuomuorakkaasta.

Männynsuomuorakkaassa on osin samoja väriaineita kuin samettijalassa, joten sillä on mahdollista värjätä vaaleanruskeita, harmaansinisiä ja jopa hyvin tummansinisiä sävyjä käytetystä pH.sta ja sienien iästä riippuen. 

Värjärin padassa olen onnistunut värjäämään männynsuomuorakkailla vasta vaaleanruskeaa, beigeä ja lähinnä siniharmaata. Kahden beigen vyyhdin värjäykseen käytin 2 kg vanhoja ja 200 g edellisenä syksynä kuivaamiani orakkaita. Laitoin sienet likoon kuumaan veteen. Seuraavana päivänä keitin väriliemen ja värjäsin sillä 200 g valkoista esipuretettua (aluna, viinikivi) lankaa muuttamatta liemen pH:ta. Seuraavan värjäyksen tein kaksi päivää myöhemmin. Lisäsin liemeen sormituntumalla ruokasoodaa saadakseni sen emäksiseksi. Värjäsin  200 g vaalean harmaata esipuretettua lankaa, reilun tunnin keiton jälkeenkin langat edelleen melko harmaita. Kuivuessaankaan langat eivät muuttaneet väriään, joten jatkovärjäsin ne myöhemmin.

Päällimmäisen siniharmaan vyyhdin värjäykseen käytetty 3 kg tuoreita lokakuun lopulla kerättyjä männynsuomuorakkaita ja 80 g kuivattuja, joista ensimmäisellä keitolla 100 esipuretettua valkoista lankaa vaaleanruskeaksi ja seuraavana päivänä emäksisessä väriliemessä (pH 9) siniharmaa. 

Täällä Riihivillan Leena kertoo omista värjäyskokeiluistaan männynsuomuorakkailla ja antaa lopuksi muutamia vinkkejä männynsuomuorakasvärjäyksiin. Hänen saamansa värit ovat uskomattoman kauniita, siinä tavoitetta itsellenikin. Leenan kokeiluista päätellen käytän itse aivan liian vähän sieniä suhteessa lankamäärään ja ilmeisesti myös keitän värilientä liian lyhyen aikaa. Toivottavasti ensi syksynä olisi parempi sienisato ja pääsisin kokeilemaan noita Leenan antamia vinkkejä:)


Osa männynsuomuorakkailla värjäämistäni langoista jäi niin pliisuiksi, että päätin kokeilla millaisia sävyjä saisin päälle värjäämällä. Nämä vyyhdit laitoin seuraavana päivänä uudelleen veriseitikkiliemeen. Minulla on suuria vaikeuksia saada kuviini lankojen oikeita sävyjä. Nämä vyyhdit ovat päivänvalossa oranssinruskeita, mutta kuvaan en sitä onnistu vangitsemaan. Sitten keksi Helmin kanssa lenkillä ollessani, että maastotakissani on juuri tuo lankojen oranssinruskea väri. Ihmeekseni tämä toimi, kuvassa toistuu takkini värit lähes oikein ja nyt Sinun on helppo nähdä siitä lankojen lähes todellinen väri:))
Martta Wendelin vuoden 2015 seinäkalenterin tammikuun kuvan äidin mekossa on juuri sama sävy, kuin vyyhdissäni! Tällä kertaa männynsuomuorakkaalla aiemmin värjäämäni lanka pääsi uudelleen kokenilliliemeen.

Kuusensuomuorakas (Sarcodon imbricatus)

Kuusensuomuorakas kasvaa nimensä mukaisesti kuusen juurisienenä (mykoritsasienenä) kuusivaltaisissa lehdoissa ja kangasmetsissä. Parhaiten sen erottaa männynsuomuorakkaasta suurempien suomujensa ja lakin keskellä olevan syvälle ulottuvan suppilon perusteella. Täällä päin se on myös yleisempi eli saa olla melko varma löytäneensä nimenomaan kuusensuomuorakkaita, jos lähistöllä kasvaa sekä kuusia että mäntyjä. Tämän ison, noin 10 metriä pitkän, kuusensuomuorakaskasvuston olen kuvannut syyskuussa 200 metrin päässä väripadoistani. Voit arvata, et monet kerrat olen toivonut löytäväni yhtä runsaan kasvuston myös männynsuomuorakkaita! LuontoPortin sivuilta löydät tarkempaa tietoa kuusensuomuorakkaasta

Värjärin padassa kuusensuomuorakas antaa harmaita ja harmaanruskeita sävyjä alunalla ja viinikivellä puretetuille langoille normaalilla keittovärjäyksellä

Useimmat pitävät kuusensuomuorakasta melko mitättömänä värisienenä, itse pidän sen antamista sävyistä. Näitä lankoja olen käyttänyt mm. kirjoneuleiden pohjavärinä miesten liiveissä ja lapasissa. Täältä löydät kuivatuilla kuusensuomuorakkailla rautapuretuksella värjätyt näytelangat, ovat kauniin havunvihreitä.  



Violettiseitikit (Cortinarius)

Helttasieniin kuuluvat seitikit elävät symbioosissa monien puulajien kanssa, siksi niitä löytääkin kaikentyyppisistä metsistä runsaasti. Seitikeillä on huomattava merkitys puiden ravinnetaloudelle. Ehkäpä tämä selittää sen, miksi setikit muodostavat niin lajirikkaan suvun, tällä hetkellä Suomessa on tunnistettu likimain 300 lajia ja yhä uusia tunnistetaan vuosittain. Jos kiinnostuit aiheesta enempi, niin suosittelen tutustumista Helsingin Yliopiston Pinkka  Lajituntemuksen oppimisympäristö-sivustoon. Ympäristötutkijat pitävät monia seitikkilajeja useiden kääpien tavoin hyvinä ympäristömuutosten ilmentäjinä ja niitä onkin käytetty arvokkaiden luontokohteiden indikaattorilajeina.

Koska seitikit muodostavat hyvin monimuotoisen suvun, se jaetaan usein ainakin neljään alasukuun, joista sienivärjärin kannalta mielenkiintoisimman ryhmän muodostaa violettiseitikkien alasuku (Cortinarius).  Siihen luetaan kuuluvaksi noin 50 lajia, jotka tyypillisesti ovat melko pieniä tai keskikokoisia sieniä ja joiden lakki on kuivapintainen ja usein värikäs. Kaikki värjäyksessä tavallisimmin käyttämäni seitikit kuuluvat tähän alasukuun, joista tärkeimmät ovat veriseitikki (C. sanguines, Dermocybe), verihelttaseitikki (C. semisanguineus), punavyöseitikki (C. armillatus), viherseitikki (C. venetus), violettiseitikki (C. violaceus), punasuomuseitikki (C. bolaris), kaneliseitikki (C. cinnamomeus). Kerään myös keltahelttaisia seitikkejä, jotka mitä ilmeisemmin kuuluvat useisiin eri lajeihin. Koska ne kaikki sisältävät keltaisia ja kellanoransseja värejä antavia väriaineita, laitan ne samaan väriliemeen. 

Veriseitikki (C. sanguines, Dermocybe)

Kuvassa vanhaa paksusammaleista kuusikkoa, mistä useimmiten löytyy veriseitikkejä elokuulta aina pakkasten tuloon asti. Ne ovat melko pieniä sieniä ja kasvaessaan sammalen suojissa, usein vaikeasti löydettäviä. Onneksi niiden verenpunainen (veri on latinaksi sanguis, mistä sieni on saanut tieteellisen nimensä) väri on niin huomiota herättävä, et harvoin sienen ohi onnistuu kulkemaan sitä huomaamatta. Jos yhden onnistuu löytämään, 
niin kannattaa tutkia sammalikkoa hieman tarkemmin, sillä usein lähistöllä kasvaa ainakin kourallinen muita.
sienikoiran tarkasta vainustakaan ei ole tässä hommassa haittaa.
Täältä voit käydä lukemassa enempi sieniretkestä ja löytämästämme saaliista.

Tämä pieni kauttaaltaan laskimoveren punainen kaunotar on sienivärjärien himoitsema löytö, koska sillä saa värjättyä niin kauniita ja kestäviä punaisen sävyjä. Usein veriseitikkejä löytää vain pieniä määriä kerrallaan, joten ne kannattaa kuivata. Veriseitikki on oikea "väripatruuna", sillä jo noin 40- 50 g kuivattuja veriseitikkejä riittää värjäämään 100 g lankaa voimakkaan punaiseksi ja jälkiväreistäkin saa vielä kauniin oranssinpunaisia ja kullankeltaisia värejä. Mitä vanhempana sienen pystyy keräämään ja kuivaamaan, sen voimakkaampaa väriä siitä saa. Väripigmentit eivät kuivatuista sienistä häviä, vaan muuttuvat jopa vielä paremmin tarttuviksi kuin tuoreeltaan värjättynä. Sama vaikutus on myös, jos veriseitikit pakastaa, mikä on paljon vaivattomampi tapa. Veriseitikistä tekee erinomaisen värisienen myös se, että väri tarttuu villan ja silkin lisäksi hyvin puuvillaan ja pellavaan.

Dyeing with Cortinarius sanguineus 

Värjärin padassa veriseitikit antavat kauniin punaisia värejä alunalla puretettuihin lankoihin ensimmäisessä värjäyksessä, jälkivärjäyksissä punaisen määrä vähenee nopeasti ja langat saavat erilaisia oranssin sävyjä ja lopulta kauniin kullankeltaisen sävyn. Raparperillä (Rheum rhabarbarum) esipuretetut langat saavat ruskean eri sävyjä. 

Valmistin väriliemen kuivatuista veriseitikeistä (70 g), joita keitin 30 min pienessä vesimäärässä. Jäähdytin liemen lisäämällä noin 3 l kylmää vettä ja laitoin 100 g esipuretettua (aluna 10 g, viinikivi 4 g) lankaa 50°C :een väriliemeen. Pidin lämpöä tunnin 75-80 °C, minkä jälkeen jätin värjäysastian jäähtymään seuraavaan päivään. 
Kuusenoksalla olevista vyyhdeistä alempi kolmannesta jälkiväristä ja ylempi neljännestä.

Valmistin väriliemen pakastetuista veriseitikeistä (500 g), keittoaika 40 min. Värjäsin 400 g lankaa ensimmäisellä kerralla, keitto tunti, 70-75°C, Lanka esipuretettu raparperilla vuotta aiemmin. Väriliemestä se sai kauniin tumman tiilenpunaisen värin. 

Pakastettujen veriseitikkien (500 g) 3. jälkivärjäys, raparperillä esipuretettu valkoinen villalanka (100 g), keitto 80-85°C tunnin ajan, langat saivat jäähtyä väriliemessä seuraavaan päivään. 

Verihelttaseitikki (C. semisanguineus)


Verihelttaseitikki on männyn seuralainen (mykoritsasieni) ja sitä kasvaa yleisenä jopa melko kuivilla mäntykankailla elokuulta alkaen aina pakkasten tuloon asti. Nimensä mukaisesti vain sen heltat ovat punaiset, lakin ulkopinta on kellanruskea. Verihelttaseitikki on helppo tunnistaa, lisää tuntomerkkejä ja kuvia löydät tarvittaessa esim. täältä Helsingin Yliopiston Pinkka sivustolta.

Verihelttaseitikki on erittäin hyvä värisieni. Koska lakeissa on paljon samaa punaista väriainetta (dermosybiiniä) kuin veriseitikeissä, niin verihelttaseitikin lakit ja jalat kannattaa kuivata aina erikseen. Jaloissa on paljon oransseja ja keltaisia värejä antavaa väriainetta (emodiini). 

Dyeing with Cortinarius semisanguineus

Värjärin padassa verihelttaseitikit antavat sekä punaisen että keltaisen sävyjä aluna puretuksella ja ruskeita sävyjä raparperipuretuksella.

Valmistin väriliemen kuivatuista verihelttaseitikin lakeista (150g). Värjäsin alunalla esipuretetut luonnonvalkoiset langat (200 g) sienien joukossa. 

Verihelttaseitikin lakkien (150 g) 1. jälkiväri. Alunalla esipuretettu luonnonvalkoinen lanka (100g).

Valmistin väriliemen tuoreista, yöpakkasen puremista verihelttaseitikeistä (1000 g). Pidin keitetyt sienet sukkahousupussissa väriliemessä koko ajan. Ensimmäisessä värjäyksessä 400 g lankaa, 1. jälkivärissä 200 g lankaa. Alunalla esipuretetut luonnonvalkoiset langat (200 g) värjätty kolmen päivän kuluttua liemen valmistamisesta, kyseessä 2. jälkiväri. 

Valmistin väriliemen tuoreista verihelttaseitikeistä (120 g) ja kuivatuista verihelttaseitikin lakeista (60 g), keittoaika 15 min. Jäähdytin väriliemen lisäämällä kylmää vettä ad 50°C ja laitoin samanlämpöiset langat (200 g) väriliemeen sienien joukkoon. Harmaat langat olin esipurettanut raparperinlehdillä kesäkuussa valmiiksi. Värjäsin lankoja tunnin matalassa lämpötilassa, 60-65°C ja jätin jäähtymään väriliemeen seuraavaan päivään.
Kahden päivän kuluttua värjäsin 1. jälkivärin, lankana alunalla esipurettu ruotsalaisen maatiaislampaan ja suomenlampaan villasta kehrätty harmaa lanka (100g). Keittoaika tunti 75-85°C. Jätin langat jäähtymään väriliemeen seuraavaan päivään.

Valmistin väriliemen kuivatuista verihelttaseitikin jaloista (150 g), jätin jalat väriliemeen. Purettamaton luonnonvalkoinen lanka (200 g).

Koska veriseitikkejä löytyy paljon vähemmän kuin verihelttaseitikkejä, yhdistän usein veriseitikkiliemeen myös verihelttaseitikin lakkeja. Seuraavassa muutamia värjäysnäytteitä.


Valmistin väriliemen lähes kuivista veriseitikeistä ja verihelttaseitikin lakeista (yht. 770 g). Siivilöin sienet pois väriliemestä ja laitoin ne sukkahoususta tekemääni pussiin, minkä jälkeen takaisin väriliemeen. Ensimmäisessä värjäyksessä 300 g alunalla ja viinikivellä esipuretettua valkoista villalankaa.  Värjäystulos oranssinpunainen.
Veriseitikeistä ja verihelttaseitikin lakeista (yht. 770 g) keitetyn väriliemen 1. jälkiväri., Sienet sukkahousupussissa liemessä. Värjäsin 400 g lankaa. Alunalla ja viinikivellä esipuretettu tummanharmaa lanka värjäytyi tummansuklaanruskeaksi.

Veriseitikeistä ja verihelttaseitikin lakeista (yht. 770 g) keitetyn väriliemen 2. jälkiväri. Sienet sukkahousupussissa liemessä. Värjäsin 300 g lankaa. Purettamaton vaaleanharmaa lanka värjäytyi pronssinhohtoiseksi.


Punavyöseitikki (C. armillatus)

LuontoPortin sivuilta löydät tarkempaa tietoa punavyöseitikistä.

Punavyöseitikki - krappijuuri


2 kommenttia:

  1. Näyttää kivalta:). Tykkään juuri siitä, että kirjoitat omista kokemuksistasi, monissa kirjoissakin kopioidaan tietoa aiemmista kirjoista ja näin monet vanhat väärät tiedot aina vain jatkuvat edelleen. Pidän myös, että olet laittanut nuo sienten määrät suhteessa lankaan, on helppoa sitten verrata miten kukin itse tekee, ja jollekin aloittelevalle se on tosi tärkeää tietoa. Lisäksi se tieto on sitten tallessa itselle jos joku toinen kertaa tuleekin erilaista väriä. Niinkuin kirjoitit tuolla suomuorakkaan kohdalla, niin minä tosiaan käytän paljon enemmän sieniä suhteessa lankaan. Ja saa linkittää blogiini:)
    Itse olen käyttänyt kidesoodaa pHn nostoon, pitääpä kokeilla ruokasoodaakin kun se kerran sinulla toimii. (jos et halua kommentteja tähän, niin saat poistaa tän kyllä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaunis kiitos Leena kommenteistasi:)) olen käyttänyt vaihtelevasti eri aineita pH:n nostoon, ja niissä on varmaan joidenkin väriaineiden kohdalla eroja, millaisia reaktioita saavat aikaan, mutta olen värjännyt vasta niin vähän aikaa sienillä, etten pysty tekemään mitään päätelmiä ennen kuin kokemus karttuu. "tieteessähän" joskus parhaat tulokset saadaan sattumalta, tuota ruokasoodaa kuluu tässä huushollissa vähän joka käytössä ja näin ollen sitä on aina saatavilla, sen sijaan kidesooda, lipeä ja ammoniakki olivat tuolla kertaa loppu eli käytin sitä mitä saatavilla oli;) mul kävi elokuussa niin hullusti, et värjäystarvikkeeni katosivat mystisesti, siksi olin pari kuukautta ilman indikaattoreitakin, joten sormituntumalla koetin arvioida karkeasti liuoksen emäksisyyttä, onneksi kamat löytyivät vihdoin mökiltä. Palautteesi rohkaisema jatkan samaan malliin ja tosi mukavaa kun kommentoit tänne sivulle suoraan:))
      ps tilasin muuten juuri Riikan ym uuni tuoreen kirjan, tuskin maltan odottaa sitä. viime viikolla lueksin hänen väitöskirjaansa. minua on aina kiinnostanut kovasti nämä asiat, mut kun kemisti en ole, niin usein menee ylihilseen

      Poista