maanantai 26. marraskuuta 2012

Pilke silmäkulmassa tehtyä

Kiva juttu  Ainan blogista, päätin liittyä ketjuun käymällä http://www.astro.fi sivustolla. Mielenkiintoni heräsi ja hain oman  Maya-merkkini. Ohessa Maya-astrologi Kosmisen Koiran laatima pieni tulkinta kyseisestä merkistä. Kunpa merkin olisi saanut väreissä!

Sininen Solaarinen Yö

Sininen Yö

Tiedät vaikka et tiedäkään miksi tiedät. Teet vaikka et tiedäkään miksi teet. Olet Sininen Yö, Runsauden voima: määrätietoinen, järjestelmällinen, looginen – perinteitä kunnioittava unennäkijä. Otat intuitiivisesti vastaan informaatiota alitajunnastasi ja jaat sitä muillekin. Unet ovat sinulle äärimmäisen tärkeä kanava tiedon lähteenä, varsinkin oman elämäsi oppaana.

Solaarinen

Mayojen syklisessä numerokierrossa yhdestä kolmeentoista yhdeksän on sinun numerosi. Tämä on tarkoituksen solaarinen sointu, ja se korostaa oivaltamisen tärkeyttä elämässäsi. Solaarisen sointuenergian tarkoitus on antaa toiminnallesi muoto, löytää uusia suuntia, ja myös lähteä toteuttamaan niitä.


Sen allekirjoitan, että olen etsimässä uusia suuntia tekemisissäni ja innolla niitä toteutan:))
Käykääpä hakemassa oma merkkinne pilke silmäkulmassa, aikaskin hauska juttu oli.

8 kommenttia:

  1. Sinua seuranneena allekirjoitan kaiken muun, mutta unistasi en osaa sanoa. Niistä voisit ehkä kauhoa monipuolista osaamistasi. Hieno tulkinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. uneni ovat tällä erää tavoittamattomissani, kadoksissa, tiedän niitä näkeväni, muistan vain herätessäni ani harvoin. toisaalta hyvä niin, uneni ovat olleet usein etiäisen tapaisia ja ne ovat joskus pelottaviakin kokemuksia

      Poista
  2. Mielenkiintoista ja tuon runsauden voiman allekirjoitan heti. Nimi "Sininen solaarinen yö" on myös hieno. Itse olen keltainen resonoiva tähti. Kiva näitä joskus on seurata ja paljon tuttuakin yleensä löytyy.
    Minä näin yhteen aikaan tosi paljon unia ja kirjoitin niitä ylös. Minunkin unissani oli sellaista symboliikkaa, minkä itse tunnistin. Selvästi ohjeita ja suuntaa, joskus enneuniakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. rakastan sinistä hetkeä, tyttäreni nimikin ilmentää sitä
      toisaalta kaipaan unien näkemistä tai paremminkin muistamista, toisaalta en

      Poista
  3. Sinä olet sininen yö ja minä sininen käsi, hauskaa :) Tiedät vaikka, et tiedäkkään on todella hyvä siis sinun tietää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. käväisin blogissasi katsastamas koko merkkisi, yhdeksän om meidän molempien numero:))
      aika ajoin tuntuu myös siltä, et olen vaikka en tiedä olevanikaan

      Poista
  4. No varmasti pätee mm. tuo ajatus...löytää uusia suuntia, ja myös lähteä toteuttamaan niitä...
    En ole ennättänyt perehtyä Maya-astrologiaan. Joskus olin kyllä kiinnostunut kiinaisesta horoskoopista ja laadin tavallisiakin horoslooppeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...käy ihmeessä kattomas, tää oli just hauska juttu, iltateelll porukall hihiteltiin Kosmisen Koiran juttuja, äskenki juur viitattiin isänäl et maya-merkin jutut pätee hänen tosi nappiin;))

      Poista