Kukat värjärin padassa Dyeing with flowers

Tiikerinkaunosilmä (Coreopsis tinctoria)

Tiikerinkaunosilmä on  erinomaisen hyvä värikasvi ja myös kukkapenkin kaunistus. Kukista ja lehdistä voi valmistaa myös lämpimän juoman teen tavoin. Monissa intiaanikulttuureissa tiikerinkaunosilmää on käytetty sekä värikasvina että lääkekasvina. Onpa intiaanineito voinut valmistaa siitä lämmintä juomaa myös tyttölapsen toivossa. 

Tiikerinkaunosilmä on yksivuotinen kasvi, mille sopii niin syys- kuin kevätkylvö. Itse aloitan taimikasvatuksen huhtikuussa kukinnan aikaistamiseksi, myös suoraan avomaalle kylvö onnistuu myöhemmin maiden lämmettyä, kylvös kannattaa peittää harsolla. Taimet eivät siedä kovin hyvin koulimista, joten kylvös kannattaa tehdä melko harvaan tai suoraan istutusastiaan. Siemenet itää parissa viikossa riippuen hieman lämpötilasta. Itse vien taimet jo melko varhaisessa vaiheessa ansariin (kasvihuoneeseen) karaistumaan päivisin, yöksi pikkuiset pääsevät vielä sisälle aina toukokuun loppupuolelle asti eli kunnes yölämpötila pysyy varmasti plussalla.
Toukokuun lopulla kasvihuoneessa alkaa olla jo melko ahdasta! Vasemmalla ruukuissa tiikerinkaunosilmän taimia ja keskellä  hajakylvönä tehtynä. Tästä näkee hyvin miten paljon paremmin suoraan kasvupurkkiin kylvetyt taimet kehittyvät. 
Istutan taimet noin 20 cm välein neljään riviin, niin että rivien väli on noin 15 cm. Näin kasvustojen väliin jää riittävästi tilaa kukkien keräämiseen, niin ettei kasvit turhaan tallaantuisi.
Tiikerinkaunosilmä viihtyy sekä aurinkoisessa että puolivarjoisessa kasvupaikassa. Suositusten mukaan runsaan kukinnan turvaamiseksi se vaatii tuoreen, runsasmultaisen puutarhamaan. Kuten huomaat tiikerinkaunosilmä menestyy myös melko vaatimattomassa kuivassa kasvimaassa, nämä kukat kasvavat jätevesien imeytyskentän päälle tekemässäni värikasvimaassa. Kukintaa riitti heinäkuun lopulta aina lokakuulle asti. Kukat tulisi kerätä keskipäivällä aurinkoisina päivinä, milloin niiden vesipitoisuus on pienimmillään.
Parhaimman kukinnan aikana kerään kukat noin kolmen päivän välein, kukan tuleee olla täysin auennut. Kuivaan kerätyt kukat verkkojen päällä auringolta suojassa. Etualalla juuri kerättyjä ja takana kolme päivää kuivumassa olleita kukkia. Kerääminen kannattaa tehdä niin huolellisesti, ettei mukaan pääse lainkaan kukkavartta, vain pelkät kukat, haluttu keltainen väriaine on kukissa. 
Toinen isompi kukkamaa minulla on lapsuudenkotini mailla. Nämä olen kylvänyt suoraan avomaalle, joten niiden kukinta alkaa vasta elokuun puolen välin jälkeen. Edellisen päivän rankkasade iski kauniin kasvuston lakoon.
 
Loppu syksystä kukat voivat olla joskus niin märkiä, että kuivaan ne matalassa lämmössä leivinuunissa. Huolellisesti kuivatut kukat säilyvät hyvin paperipussissa. Kuivien kukkien haju on hyvin voimakas, joten pusseja ei kannata säilyttää oleskelutiloissa.

Värjärin padassa tiikerinkaunosilmä antaa lankoihin keltaisia, oransseja, rusehtavia tai kellanvihreitä sävyjä riippuen langan pohjaväristä, käytetystä puretustavasta, kukkien määrästä ja värjäyskerroista.
    

Valmistin väriliemen kuivatuista tiikerinkaunosilmistä (80 g), kukat suoraan kuumaan veteen ja keitto noin 20 min, liemen jäähdytys kylmällä vedellä ad 40°C. Alunalla esipuretettu luonnonvalkoinen lanka (200 g), värjäys 65-70° C   tunnin ajan. Langat olivat kirkkaan oransseja heti värjäyksen jälkeen, jätin ne kuitenkin jäähtymään seuraavaan päivään. Väri oli selvästi tummentunut. Seuraavalla kerralla aioin siirtää langat heti värjäyksen jälkeen jäähtymään puhtaaseen yhtä lämpimään veteen. Jospa silloin langoissa säilyisi  kirkas oranssi sävy.
 
Tiikerinkaunosilmän (80 g) 2.jälkiväri seuraavana päivänä väriliemen keitosta. Värjäsin kaksi aiemmin kessunlehdillä värjäämääni vyyhteä (200g, puretus aluna 10 g, viinikivi 4 g) normaalina keittovärjäyksenä. (1. jälkivärissä värjäsin 150 g lankaa).

Alunalla esipuretetut langat (300 g) värjätty kuivista tiikerinkaunosilmistä (300 g) keitetyn liemen 2. jälkivärissä. Tumman oliivinvihreät langat harmaata ja vaalea kerä valkoista suomenlampaan villaa. Ensimmäisessä värjäyksessä värjäsin 400 g ja 1. jälkivärissä 400 g lankaa. Tiikerinkaunosilmän kukat ovat hyvin värikylläisiä, 300 g kuivia kukkia värjäsi 1100 g villalankaa voimakkaan värisiksi.
Valmistin väriliemen kuivatuista tiikerinkaunosilmistä (200 g), kukat suoraan kuumaan veteen, keitto 20 min. Liemen jäähdytin kylmällä vedellä ennen alunalla ja viinikivellä esipuretettujen lankojen (300 g) lisäämistä. Värjäys noin tunnin, minkä jälkeen langat saivat jäähtyä väriliemessä iltaan asti. 




Värjärikilta valitsi tiikerinkaunosilmän vuoden 2013 värikasviksi ja ihan syystä:))


Keltasauramo (Anthemis tinctoria)

Keltasauramoa eli värisauramoa näkee harvakseltaan myös luonnonvaraisena. Lapsena opin tuntemaan sen keltaisena päivänkakkarana, vasta hankkiessani kukan siemeniä oman puutarhan kukkapenkkiin istutettavaksi, opin tietämään sen oikean nimen. Luonto Portin sivuilta on luettavissa keltasauramon olleen erittäin yleinen heinänviljelyn yleistyessä 1800-luvun lopulla, mutta puhtaanpien kylvösiemenien saatavuuden parantuessa keltasauramon kannat vähenivät huomattavasti. Aivan samoinhan on käynnyt monelle muullekkin kukalle esim. valkokukkaiselle peltosauramolle, kamomillasauniolle ja ruiskaunokille.

Keltasauramo viihtyy aurinkoisessa suojaisessa kasvupaikassa, maaperän tulisi olla läpäisevää, mieluiten kuiva hiekkamaa. Paras keltasauramopenkki minulla on juuri lapsuudenkotini aitanpäädyssä (kuva). Aiemmin siinä on kasvatettu porkkanaa, nyt se on erinomainen kasvupaikka keltasauramoille. Keltasauramo on kaksivuotinen, tosin se kukkii jo melko mukavasti kylvökesänäkin. Seuraavan vuoden hyvän kukinnan turvaamiseksi kasvusto kannattaa leikata lyhyeksi syksyllä. Keltasauramo leviää hyvin myös itsestään, mutta taantuu melko nopeasti, joten kasvusto on syytä uusia muutaman vuoden välein. Keltasauramoa pystyy lisäämään myös pistokkaista tai jakamalla keväällä tai syyskesällä.
Keltasauramo kukkii käytännössä lähes koko kesän aina pakkasten tuloon asti. Siksipä värjärinkään ei kannata siirtää pallia kovin kauaksi keltasauramoista.
Monissa värjäysoppaissa keltasauramonkukat, kuten monet muutkin, kehoitetaan käyttämään tuoreeltaan värjäykseen, jotta niistä saisi kirkkaampia sävyjä. Itse kuivaan keltasauramot ja värjään niillä vasta myöhemmin pitkin talvea tarpeen mukaan. Jos tavoitteenani on saada mahdollisimman kirkkaita sävyjä, käytän matalaa, alle 70°C, lämpötilaa keittovärjäyksessä. Myös kukkien liotus hieman emäksisessä liemessä kirkastaa värisävyjä. Jos liottaa kukkia kuumassa vedessä, niin silloin voi joukkoon laittaa vaikka muutaman kidesoodan rakeen tai teelusikallisen ruokasoodaa pH nostamiseksi. Jos liottaa kukkia kylmässä vedessä kannattaa kidesooda ensin liottaa pieneen tilkkaan lämmintä vettä. 

Värjärin padassa keltasauramo antaa kauniita puhtaan keltaisia värejä. Keltasauramo on erittäin hyvä keltaisen värin lähde, koska muihin keltaista antaviin väriaineisiin verrattuna sen väri on erittäin kestävä. Pienellä määrällä kuivattuja kukkia (30-40 g) saa värjättyä jo vyyhdin lankaa (100 g) kirkkaan keltaiseksi. 
Valmistin väriliemen kuivatuista kukista (100 g), keittoaika 30 min, minkä jälkeen jäähdytin liemen kylmällä vedellä ad 40°C. Halusin mahdollisimman täyteläisen kirkkaan keltaisen värin, joten laitoin vain yhden vyyhdin alunalla ja viinikivellä esipuretettua lankaa (100 g) väriliemeen. Nostin lämmön ad 70°C, keittoaika 20 min, minkä jälkeen siirsin langan saman lämpöiseen puhtaaseen veteen jatkaen keittoa vielä puoli tuntia, jonka jälkeen lanka sai jäähtyä rauhassa ennen huuhtelua ja pesua. Langasta ei irronnut juuri lainkaan väriä huuteluveteen.
Valmistamallani väriliemellä värjäsin vielä kaksi kertaa yhteensä 300 g lankaa. Väri oli kaikilla värjäyskerroilla heleän keltainen. Sen jälkeen yhdistin liemen kultapiiskuista valmistamaani väriliemeen. 
Keltasauramo nauttii lokakuun kuulaasta auringonpaisteesta,
ja minä sen tuomasta auringosta keskelle pimeintä talvea isännälle kutomissani villasukissa:))


Piiskut (Solidago) 

Euroopassa kasvaa luonnonvaraisena vain yksi piiskulaji, kultapiisku, kaikki muut lajit ovat tuontitavaraa Pohjois-Amerikasta, missä kasvaa arviolta sata piiskulajia. Monessa puutarhassa tarhapiisku on syksyn viimeisiä kukkijoita, niin myös omassani. Päästessään karkuteille puutarhasta, siitä tulee haitallinen vieraslaji. Leviämisen estämiseksi tarhapiiskun kukinnot tulisi leikata syksyisin, ettei se pääsisi leviämään siemenistä ympäristöön. Puutarhassamme tämä toteutuu kirjaimellisesti, koska leikkaan tarhapiiskun kukinnot melko tarkaan väripataani:)) Täältä löydät enemmän tietoa siitä, miksi meidän tulisi pyrkiä estämään kanadanpiiskun, kuten muidenkin vieraslajien, leviäminen Suomen luontoon.

Kanadanpiisku (Solidago canadensis)

Tämän tarhapiiskupenkin olen lisännyt talon vanhasta perennapenkistä vuosien varrella, nyt siitä riittä syyskesällä kukintoja useamman lankakilon värjäämiseen. Ilman tätä joka vuotista kurittamista se oli vallannut jo koko etupihan perennapenkit. Kultapiisku on ollut aiemmin erittäin suosittu perenna helppohoitoisuutensa ja runsaan elokuulta aina pakkasten tuloon asti kestävän kukintansa ansiosta. Tämä vanhatuttu ei sen kummempia esittelyjä taida kaivat, tarvittaessa täältä löydät hiukan lisää tietoa piiskuista. 

Värjärin padassa piiskut ovat ihanteellisia värikasveja luonnonmukaisesta värjäämisestä kiinnostuneelle, koska siitä saa myös ilman puretusta (sisältää runsaasti parkkiaineita, oksaalihappoa) kestäviä keltaisia värejä, mitkä villan lisäksi tarttuvat hyvin myös silkkiin ja puuvillaan. Keltaisen eri sävyt, kirkkaasta tummempaan, riippuvat käytetyn väriliemen pH:sta, langan luonnollisesta väristä sekä keittolämpötilasta. Käytettäessä kuivattuja kukintoja saa tummenpia sävyjä. Värin kirkkautta voi lisätä nostamalla kukintojen liotusveden pH:ta hieman emäksiseksi esim. parilla kidesoodan rakeella tai ruokasoodalla. Kuparipuretus tuottaa vihreänkeltaisia tai enemmän ruskeankeltaisia sävyjä. 
Valmistin tuoreista kanadanpiiskuista (1200 g) väriliemen. Riivin kukinnot puolesta varresta, joten mukana oli myös hiukan lehtiä. Keitin värilientä noin tunnin, jätin liemen jäähtymään itsekseen. 
Seuraavana päivänä laitoin esipuretetut (aluna 10 g, viinikivi 5 g) luonnonvalkoiset langat (200 g) kylmään väriliemeen kukintojen sekaan. Nostin lämpötilan hitaasti ad 70°C, missä pidin lämmön noin 30 min. Lankojen väri voimakkaan kirkkaan keltainen.
Siirsin langat lämpimään, 55°C, puhtaaseen veteen. Nostin lämpötilan vielä ad 70°C ja jatkoin keittoa noin ½ tuntia, minkä jälkeen siirsin värjäysastian pois liedeltä.
Edellisen kuvan vasemmassa reunassa langat värjäytymässä kultapiiskujen seassa. Lämmitän samalla teräsämpäreissä valmiiksi vettä lankojen siirtämiseksi pois väriliemestä tarvittaessa. Esim. Jenny Deanin ohjeiden mukaan (Colours from Nature A Dyer's Handbook, 2011) silloin, kun lanka on värjäytynyt halutun sävyiseksi ennen täyttä värjäysaikaa (tunti), värjäysliemestä tulisi poistaa osa ja lisätä tilalle puhdasta saman lämpöista vettä. Toimin siis hieman eritavoin, näin kuitenkin olen saanut heleän kirkkaita keltaisia lankoja:))
(Oikean puoleisessa teräskattilassa morsinkokyyppi tekeytymässä)

Keskimmäiset heleän keltaiset vyyhdit edellä selostetusta värjäyksestä. Kaksi oikeanpuoleista vyyhteä (200 g) 1. jälkiväristä. Molemmat esipuretettu alunalla ja viinikivellä, oikeanpuoleisen pohjaväri luonnonharmaa ja toisen luonnonvalkoinen. Värjäys matalassa lämpötilassa, 60-65°C, tunnin ajan, minkä jälkeen langat saivat jäähtyä väriliemessä seuraavaan päivään.



Valmistin väriliemen yön lionneista tuoreista kanadanpiiskun riivityistä kukinnoista (lähes 2500 g), Keitto 45 min, annoin liemen jäähtyä itsekseen ad 40°C. Värjäsin alunalla (10 g) esipuretetut luonnonvalkoiset langat (200 g), keitto noin tunti. Lankojen huuhtelu ja pesu väriliemen jäähdyttyä värjäyspäivän iltana.

Valmistin väriliemen yhdistämällä piiskuliemen (2500g, värjätty aiemmin 400 g) ja vanhan keltasauramoliemen (100 g, aiemmin värjätty 300 g). Laitoin alunalla (10 g) esipuretetut luonnonvalkoiset langat (200 g) kylmään väriliemeen ja nostin lämmön hitaasti ad 60°C, värjäysaika tunti. Väriliemi edelleen voimakkaan keltainen ja langat värjäytyivät syvän keltaisiksi. Niin piiskujen kuin keltasauramonkin jälkiväreissä on vielä erittäin hyvä valonkesto.

Valmistin tuoreista tarhapiiskuista (850 g) väriliemen. Ensimmäinen värjäys seuraavana aamuna (400 g) ja 1. jälkiväri (200 g) iltapäivällä. Väriliemi sai jäähtyä seuraavaan päivään, laitoin alunalla esipuretetut luonnonvalkoiset langat (200 g) kylmään väriliemeen, missä keitetyt piiskun kukinnot porkkanapussissa mukana. Hidas lämmönnosto ad 70°C. Tunnin keiton jälkeen langat saivat jäähtyä väriliemessä seuraavaan päivään.

Kultapiisku (Solidago virgaurea )

Kultapiisku on ainoa Euroopassa luonnonvaraisena kasvava piiskulaji. Se eroaa selvästi pohjoisamerikkalaisista piiskuista kasvutapansa, peinenmmän kokonsa ja kukintansa puolesta. Kun tarhapiiskun kukinnot ovat nuokkuvia töyhtöjä, niin kultapiiskun kukinnot ovat jäykästi pystyssä ja huomattavasti isommat verrattuna tarhapiiskuun. Kultapiisku kasvaa yleisenä koko maassa. Runsaimmin se kukkii heinäkuusta alkaen aurinkoisilla kasvupaikoilla niityillä, pientareilla, hakkuuaukioilla, rannoilla. Metsässä kasvava kultapiisku on yleensä yksivartinen ja vähäkukkainen, päästessään perennapenkkiin siitä kasvaa monihaarainen, runsaasti kukkiva rehevä perenna. Kultapiisku on erittäin hyvä perhoskukka, minkä vuoksi sitä kannattaa suosia myös perennapenkissä:))
Kultapiisku on ollut vuosisatoja tärkeä rohdoskasvi erityisesti virtsavaivojen hoitoon, edelleenkin sitä käytetään runsaasti luontaistuotteena. On hyvä muistaa, että piiskut ovat suurina määrinä käytettynä myrkyllisiä, joten luontaistuotteita tulee käyttää harkiten ja vain lyhyitä aikoja kerrallaan.


Värjärin padassa kultapiiskusta saa  tarhapiiskun tavoin ilman puretusta keltaisia sävyjä kukinnoista ja koko kasvista kellanvihreitä.
Pilkoin hakettimella tien pientareelta keräämäni kultapiiskut pieniksi paloiksi. 
Kaadoin piiskuhakkeen päälle kuumaa vettä ja jätin liemen likoamaan yön yli. Seuraavana päivänä liemi oli vihreänkeltaista.
  Väriliemenkeitto alle kiehumispisteen lähes tunnin, annoin liemen jäähtyä itsekseen.
Lisäsin purettamattoman luonnonvalkoisen langan (100 g) jäähtyneeseen väriliemeen. Nostin hitaasti lämpötilan ad 80°C, keittoaika 60 min. Lanka sai jäähtyä yön yli väriliemessä.

Piiskut antavat hyvän kestävän keltaisen pohjavärin lankoihin morsingolla tai luonnonindigolla tapahtuvaa jatkovärjäystä varten. Näin pystyy värjäämään kestäviä vihreitä sävyjä. Jatkovärjäyksistä kirjoitan myöhemmin enempi. Aiemmin morsinko- ja luonnonindigolla värjäyksistä tekemieni juttujen yhteydessä täältätäältä ja täältä löydät jo hieman asiasta juttua.


Pietaryrtti (Tanacetum vulgare)


Pietaryrtti on monivuotinen noin metrinkorkuinen jäykkävartinen, mykerökukkainen kasvi, minkä mykeröt ovat tasalatvaisessa huiskilossa. Koska mykeröistä uupuu laitalehdet (vrt päivänkakkara), niin kasvia kutsutaan usein kansanomaisesti "nappikukaksi". Omille lapsillenikin olen sen nappikukaksi nimennyt joskus aikoinaan. Pietaryrtti viihtyy merenrannoilla, teiden varsilla, ojanpientareilla ja sitä tapaa vielä myös vanhoissa puutarhoissa. Aikaisemmin pietaryrttiä on viljelty yleisesti lääke-, mauste- ja värikasvina. Erityisesti maustekasvina suosittiin pietaryrtin miellyttävän aromista, kähärälehtistä muotoa Tanacetum f. crispum. Mausteena pietaryrttiä tulee käyttää kuitenkin varoen, koska se on lievästi myrkyllinen. Lue lisää pietaryrtistä LuontoPortin sivustolata pietaryrtti
Pietaryrttiä on helppo kerätä isojakin määriä joko tuoreeltaan väripataan laitettavaksi  tai kuivata pieninä kimppuina myöhempää käyttöä varten. Itselläni paras kuivauspaikka löytyy vanhan tallin ylisiltä, missä kuivattavat kasvit ovat suojassa suoralta auringonvalolta ja tilassa on hyvä ilmanvaihto.
Värjäämisen lisäksi minulla on muutakin käyttöä kuivaamilleni pietaryrteille. Pidän niitä myös "villavarastossa", koska ne pitävät tuholaiset loitolla. Eteisessä vastaavasti voimakas arominen pietaryrtti häivyttää hienhajua, mitä aiemmin oli riittämiin poikiemme asuessa vielä kotona.

Värjärin padassa käytän paljon pietaryrttiä, siitä saa kauniita keltaisen sävyjä alunapuretuksella. Kuivatuista kukista saa kirkkaan keltaista ja vihreistä osista vihertävän keltaista. Kuparipuretuksella koko kasvista saa erisävyisiä vihreitä.

Oikeanpuoleisessa kimppussa kultapiiskuja, vasemmalla pietaryrttejä. Jos haluaa värjätä pietaryrtillä keltaista, niin silloin kannattaa riipiä kukat irti ja valmistaa niistä väriliemi. Koko kasvista  ja erityisesti pelkistä lehdistä varsineen valmistetusta väriliemestä saa eri sävyisiä kellanvihreitä ja vihreitä sävyjä riippuen värjättävän langan pohjaväristä ja puretteesta.
Käytän värjäysliemien valmistuksessa usein "kerroskattila" systeemiä, näin samalla lämmöllä ja ajalla saan keitettyä useamman värjäysliemen yht'aikaa. Homma toimii myös niin, että isommassa padassa keittää värilientä ja pienemmässä voi samalla jo värjätä lankoja:))
Tällä kertaa keitän isossa rautapadassa värilientä haketetuista pietaryrtin lehdistä ja varsista. Pienemmässä emalikattilassa valmistuu väriliemi pietaryrtinkukista. Seuraan myös väriliemen keittolämpötilaa, etenkin jos haluan saada heleitä, kirkkaita värejä lankoihini, mikä edellyttää melko matalaa keittolämpötilaa, selvästi alle kiehumispisteen.
Kuvassa keltainen vyyhti värjätty pietaryrtinkukilla ja vihreät vyyhdit pietaryrtin lehdillä ja varsilla. 
Väriliemen valmistukseen käytin tuoreita sekä jo pari päivää kuivuneita pietaryrttejä. Riivityt kukat liotin yön yli ennen väriliemenkeittoa. Lehdet ja varret pilkoin hakettimessa ennen likoon laittoa. Seuraavana päivänä valmistin väriliemen (kuva ylempänä). Rautapadassa kuparilla esipuretetut (kupari 2 g, etikka 4 g) luonnonharmaat langat (200 g) värjäytyivät tumman vihreiksi. Emalikattilassa alunalla (10 g) ja viinikivellä (6 g) esipuretettu luonnonvalkoinen lanka (100 g) värjäytyi kirkkaan keltaiseksi.

Yhteiskuvassa kolmesta eri värjäyserästä pietaryrtin lehdillä ja varsilla värjättyjä lankoja.


Komealupiini (Lupinus polyphyllus)   

Minulla on viha-rakkaussuhde komealupiiniin, tähän Destian tienpientareille kylvämään vieraslajiin. Toisaalta lupiini on ihan kaunis kukka, mutta se ei kuulu eurooppalaiseen luontoon. Melkoinen ennusmerkki mielestäni tuo entisen Tielaitoksen nimenvalinta, tuleehan nimi samasta kantasanasta kuin kohtalo (destiny). Destia on todella koitumassa monien luonnonvaraisten kukkalajien kohtaloksi sen laajasti tienpientareilla ja risteysalueilla kasvattamien komealupiinien vuoksi. Joskus ihmettelee, miten ylipäätään Destia on saanut luvan kylvää tienvarsiin lupiinia, kasvia, mikä leviää todella helposti siemenistä ympäristöönsä ja agressiivisellä kasvullaan syrjäyttää paikalliset kasvilajit hyvin nopeasti. Samalla vähenee myös useiden hyönteis- ja perhoslajien elinpiiri. Säännöllisesti vuosittain niitetyistä tienpientareista oli pikkuhiljaa muodostunut tärkeä elinympäristö korvaamaan entisaikojen niittyjä ja hakamaita, millä karja laidunsi ja piti olosuhteet sopivina monille niittykasveille. Ja mitä teki Destia, alkoi kylvää komealupiinia tienpientareille, mikä syrjäyttää monimuotoisen niittykukkalajiston!

Lupiini on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi, jonka leviäminen yhä uusille kasvupaikoille tulisi tehokkaasti estää. Täältä löydät lisää tietoa keinoista, miten hävittää lupiinikasvustoja. Omalta osaltani osallistun lupiinin leviämisen estoon leikkaamalla väripataan joka kesä kaikki lupiinit oman tonttimme kohdalta eli reilun 100 metrin pätkältä. Pikku hiljaa leikkaaminen on alkanut tuottaa tulosta ja lupiinikasvusto on taantunut, koska ei pääse kukkimaan. Tilalle on alkanut ilmaantua mataroita, hanhikkeja, pietaryrttiä, ruusuruohoa, ailikkia ja jopa pikkutalvikkia kuusikon varjostamalle pientareelle. Täällä olen kirjoittanut aiemmin aiheesta. Kerään myös hieman kauempana tienhaarastamme kasvavan ison lupiinikasvuston kukkia lukuisia ämpärillisiä väripataan laitettavaksi. Samalla kun riivin kukkia, niin katkon myös jo kukkineita kukkavarsia siementuoton pienentämiseksi.

Värjärin padassa lupiinin violetit kukat antavat sinisiä sävyjä villalankaan ja lehdet vihreitä sävyjä. Suomalaiseen kansanperinteeseen on kuulunut violettien ja sinisten kukkien käyttäminen villan painamiseen (värjäämiseen). Niistä on saatu liekopuretuksella (alunapuretuksella) sinisiä sävyjä villaan, joita Elias Lönnrot nimittää 1800-luvulla tekemässään kasviossa (Flora Fennica 1860) "jäänkarvaaksi". Siihen aikaan jäänkarvaan painamiseen käytettiin violettikukkaisia niittykasveja, kuten keto-orvokkia. Tuskin koriste- ja rehukasviksi vuonna 1826 Pohjois-Amerikasta tuotua komealupiinia vielä tuolloin paljoakaan värjäyskasvina käytettiin. Vuosisadan loppupuolella uskon paikoin värjärien myös käyttäneen lupiininkukkia, koska Vieraslaji.fi sivuston mukaan ensimmäiset karkulaishavainnot lupiinista tehtiin jo 1800-luvun lopulla. Asiaa on varmaan joku tutkinut, olisi mielenkiintoista löytää tietoa näistä tutkimuksista, otan lähdevinkkejä ilolla vastaan!

Lupiininkukilla värjääminen poikkeaa hieman normaalista keittovärjäyksestä, sillä kukkien sisältämät väriaineet (flavonoideihin luettavat antosyaniinit) irtoavat tutkimusten mukaan matalassa pH:ssa ja lämpötilassa (Laurikainen 2012, Gabetta&Zini 1991), korkeassa lämmössä ja myös kuivattaessa kukat, väriaineet hajoavat. Emäksisessä väriliemessä antosyaanit antavat sinisävyisiä värejä villaan. 
Olen tehnyt värjäyskokeiluja erivärisillä lupiininkukilla, vain voimakkaan violeteista kukista olen saanut näitä Lönnrotin mainitsemia jäänkarvaita sävyjä. 
Valmistin tummanvioleteista lupiininkukista (10 litran ämpäri täyteen rumppattuna) väriliemen matalassa lämpötilassa (noin 50-60°C). Jätin liemen seisomaan kahdeksi päiväksi. Väriliemi oli alkanut selvästi käymään (pH:ta en mitannut). Kolmantena päivänä laitoin kylmään väriliemeen kukkien sekaan langat (200 g, Novita Seitsemen veljestä villa 75%, polyamidi 25%) ja nostin lämpötilan hitaasti ad 40°C. Koska perinnetiedon mukaan violeteilla kukilla värjäämisessä on käytetty alunaa, joko luonnonmukaisesti purettamalla liekoilla tai käyttämällä puretteena alunaa, päätin kesken kaiken purettaa myös tehdasvalmisteisen langan. Langat olivat jo väriliemessä, joten päädyin tekemään samanaikaisen puretuksen värjäyksen kanssa. Siilasin noin 5 litraa värilientä erilleen, mihin lisäsin kuumassa vedessä liottamani puretusaineet (aluna 20 g, viinikivi 12 g) ja langat. Lopuksi laitoin siivilöidyn liemen lankoineen takaisin kukkaliemeen ja jatkoin värjäämistä ad 60 min matalassa lämpötilassa max 60°C. 
Joskus nää värjäyssessiot on aikamoista sähläämistä, kun ei aina malta etukäteen tehdä tarpeeksi tarkkoja suunnitelmia päivän värjäyksistä. Tällä kertaa lopputulos kuitenkin oli ihan tyydyttävä!
Vasemmanpuoleinen kerä alunperin harmaata lankaa, värjäytyi voimakkaan siniseksi (lähinnä petrooli), valotestissä väri sävyttyi selvästi vihreämmäksi. Oikeanpuoleinen kerä alunperin luonnonvalkoinen, värjäytyi hennon siniharmaaksi. Jatkovärjäsin langan seuraavana päivänä paatsamanlehdillä, mistä kirkas oliivinvihreä väri. Valotestissä vihreä menetti kirkkautensa.

Koska lupiininkukkien väriaineet (antosyaniinit) hajoavat korkeassa lämpötilassa, niin lanka on parasta värjätä kukkien seassa. Kukkia tarvitaan paljon, tässä 15 l kukkia ja 100 g purettamatonta luonnonvalkoista lankaa (Novita Seitsemen veljestä villa 75%, polyamidi 25%). 
Lupiininkukilla värjäys
Langat alkoivat värjäytymään heti sinisävyisiksi. Jatkoin keittoa matalassa lämpötilassa (max 50°C) ad 10 min, minkä jälkeen siirsin ne puhtaaseen saman lämpöiseen veteen jäähtymään.
Matalassa lämpötilassa lyhyessä ajassa värjätyt langat saivat taivaansinisen sävyn. 
Valotestissä väri haaleni huomattavasti. Lähes kahden vuoden jälkeen värjäyksestä lanka edelleen sinisävyinen, mieleeni tulee jäänsininen eli olisiko väri Lönnrotin mainitsema jäänkarvas?

 
Kuivaan langat paksuilla puuorsilla vanhassa myllyhuoneessa auringolta suojassa. Keskellä olevat siniset vyyhdit värjätty lupiininkukilla ja kaksi vasemmanpuoleista keväänvihreää lankaa (100 % villa) lupiininlehdillä. Heleimmän vihreän lupiininlehdillä saa, jos valmistaa väriliemen ennen kukintaa olevista tuoreista lehdistä.  

Näytelistoja lupiinilla värjäämistäni langoista. Lupiininlehdillä värjäämäni langat ovat säilyttäneet värisävynsä paremmin kuin kukilla värjätyt. Olen värjännyt lupiininlehdillä purettamattomia, aluna-viinikivellä sekä kuparivithrillillä puretettuja lankoja, valotesteissä en ole havainnut eroja värisävyn valonkestossa.  



6 kommenttia:

  1. Värjääminen on tosi mielenkiintoista! Minä olen värjännyt vain lupiinin lehdillä ja sainkin tosi voimakasta vihreää. Kaunista sinistä sait lupiinin kukista! Pitäisipä joskus kokeilla. Myös voimakasta keltaista olet saanut. Olen värjännyt sipulinkuorilla ja seitikeillä ja saanut keltaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanos muuta Eeviregina! nuorista lupiinilehdistä on todella mahdollista saada kauniita vihreitäsävyjä. sinun kannattaa ehdottomasti kokeilla värjäämistä myös kukilla. kirkkaiden keltaisten "salaisuus" on värikasvivalinnassa (piiskut, keltasauramo) ja melko matalassa lämpötilassa tehdyssä keittovärjäyksessä. tykkään itsekin keltasipulin antamista väreistä, keltainen on todella lämmin. jos käytät enempi kuoria suhteessa lankaan, yllättyt saadessasi taas uusia sävyjä, kokeile joku kerta;)

      Poista
  2. Ihanalla ja kiinnostavalla tavalla esitettyä asiaa! 😍 En ole vielä tehnyt yhtään värjäystöitä, mutta tämän myötä alkoi todella kiinnostamaan.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä tietopaketti kasvivärjäyksestä. Sen verran korjaisin, että Destia, joka on mm. teiden kunnossapitoa harjoittava valtionyhtiö ei ole koskaan kylvänyt lupiinia teiden varsille, päinvastoin se pyrkii hävittämään lupiinia tienhoidon yhteydessä. Lupiini on Suomessa puutarhakarkuri ja levinnyt tienpientareille mm. maansiirtojen kautta ja koska tienpientareilta sitä ei kaikkina aikoina ole aktiivisesti kitketty, kannat ovat päässeet vahvistumaan. Destia on tekijä, jolta tilataan palvelua ja työsuoritetta ja se tekee, mitä siltä esim. valtion tienpidosta vastaavat virastot Väylävirasto ja ELY-keskukset tilaavat. nykypäivänä sekä tilaajat että tuottajat pyrkivät osaltaan osallistumaan vieraslajien torjuntaan mm. hävittämällä lupiinia. Ehkä tältä osin voisit korjata tekstiä, ettei myöskään väärä tieto leviä ja jää elämään. https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymparisto/istuttaako-liikennevirasto-lupiinia-teiden-varsille-n%C3%A4in-virasto-vastaa-1.198435

    VastaaPoista
  5. Sama faktantarkastus lupiinin siemenien kylvämisestä tuli minunkin mieleeni. Vahva epäilys.

    Tapio, Vihtavuori

    VastaaPoista